Olen kevään ajan seulonut sukulaisarkistoja muutaman kerran viikossa työpisteessäni pankinjohtajan huoneessa Herttoniemessä. Herttoniemen ruokapiiri joutui luopumaan pankkikonttorin kokoisesta asukastilasta, jossa olin alivuokralaisena ja työpöydän haltijana. Nyt muutan kohti aivan uutta: edessä on työhuonekimppa Suvilahdessa.
Vien uudelle työhuoneelle Suvilahteen aluksi pienen mattoni, sisäkengät, suuren roskakorin, kynät, sakset, tarralaput ja paljon harmaita muovipusseja. Kesätauon jälkeen tuon autolla mappeja ja laatikoita käsiteltäväksi työpöydälläni. Osaan jo arkiston seulonnan, mutta minun on opittava olemaan hyvä työhuonekunnan jäsen nuorien kulttuurityöntekijöiden ja apurahatutkijoiden joukossa. Herttoniemen pankinjohtajan huoneessa palasin nostalgisesti siihen menneeseen maailmaan, jossa hierarkiat ja asemat olivat selkeitä sekä työsuhteet pysyviä ja usein työuran mittaisia. Toisaalta juuri pankit olivat eturintamassa kun sievästi puetut virkailijarouvat ja pukua käyttävät esimiehet rationalisoitiin muualle ja konttoreista tehtiin päiväkoteja, kioskeja ja elokuvavuokraamoita.
Onneksi ehdin livahtaa eläkkeelle ennen kuin minulaiseni vakaat virkamiehet pääsivät samaan joukkoon tehtaiden duunareiden kanssa käymään yt-neuvotteluja. Palvelin ennen ministeriövuosia kahteen otteeseen Hakaniemen virastotalossa. Opetushallituksesta saa loppukevään uutisen mukaan lähteä kuusikymmentä virkahenkilöä.
Kun kolmekymmentä vuotta sitten kuljin askeettisen ja betoninharmaan virastotalon pitkiä käytäviä ja katselin pienissä työhuoneissa ahertavaa virkakuntaa, en osannut kuvitella joukkoirtisanomisia osaksi tätä maailmaa. Varsinaisia virkatoimia pitempään kirjoitin pakinoita keskusviraston eri lehtiin. Siinä tehtävässä minulle itse asiassa näytettiin ovea, toki vaiteliaasti. Pakinoideni julkaiseminen vain loppui seitsemän vuoden jälkeen ilman mitään selityksiä. Ehkä alter egoni, pikkuvirkamies J. Andersson, oli liian nuhruinen ja vanhanaikainen siihen dynaamiseen ja rytmin vaihdosta koulutuspolitiikassa tavoitelleeseen toimintaan, jota viraston uusi linja edellytti.
Minun kokemukseni on nykyhetkeen verrattuna päinvastaisesta tilanteesta. Valtion virkahenkilöksi oli kovin vaikea päästä, erityisesti jos oli ollut väärällä lailla toimelias nuoruudessaan. Hoidin ministeriössä seitsemän vuoden ajan sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia ennen vakinaistamista, koska poliittiselle taholle oli kerrottu nuoruuteni pyrinnöistä. Näiden seitsemän oppivuoden jälkeen nuori ministeri vapautti minut synneistäni ja antoi tulla osaksi ministeriön vakinaista virkakuntaa.
Mitä sitten tehdä käytetyllä koulutusalan virkamiehellä? Veikkaan, että irtisanottaville tarjotaan samaa lääkettä kuin muillekin: ryhtykää yrittäjiksi tai kouluttautukaa hoitoalalle. Itselläni on kokemusta vain vanhusten ja lasten hoito- ja hoiva-alan tehtävistä ja nekin olen suorittanut perhepiirissä. Mutta työn substanssi on sujunut mainiosti virkamiehen kokemuksella ja ammattitaidolla.
