Vesibussi m/s Julia lähdössä Kruunuvuorenrannasta kohti Kauppatoria.
Viisitoista vuotta sitten teimme parin viikon kiertomatkan Italiassa. Tutustuimme myös Venetsiaan ja asuimme Lidon saarella. Tämän takia käytimme vierailun aikana paljon vaporettoja. Muistan viileät kevätaamut, jolloin kohtasin vaporettoilla venetsialaisia virkamiehiä, jotka popliinitakissa ja salkku kädessä matkasivat virastoihin töihin. Tajusin välittömästi, että ei ole vesiliikennettä parempaa tapaa matkustaa töihin.
Vanhassa kotikaupungissani Tukholmassa olen talvimatkoja lukuun ottamatta sisällyttänyt aina ohjelmaan laivamatkan sopivaan kohteeseen. Tukholmassa vesiliikenne on jatkunut ja voinut hyvin kaikki modernisaation vuosikymmenet, ehkä hienosta saaristosta johtuen. Viimeisellä kesämatkalla ennen koronaa teimme retken legendaarisella Norrskär-saaristolaivalla Vaxholmiin. Saaristolaiva kuljetti sekalaista seurakuntaa: fiinejä tukholmalaisia kohti huvilaa, mutta myös muutamia parempia päiviä nähneitä miehiä, jotka vahvistivat aamulla oloaan retkileivillä ja oluella. Miehet olivat matkalla saaristoon kalaan. Me puolestamme teimme laivamatkan vain saariston kauneuden ja hyvän lounaan vuoksi.
Kun muutimme meren rannalle Kruunuvuorenrantaan, minulla oli selvä toive: tänne pitää saada pian vesiliikennepysäkki. Olen iloinen, että toiveeseeni on vastattu jo tänä kesänä. Alkukesästä liikennöi vesibussi Kauppatorille ja kesäkuun puolivälistä lähtien Hakaniemeen sekä Lonnaan, Vasikkasaareen ja Vallisaareen. Lisäksi kaupunki suunnittelee ympärivuotista sähkölauttaa, joka kulkisi aamusta iltaan puolen tunnin välein Kruunuvuorenrannan ja keskustan väliä.
Tänään matkustin kaupungille kello yhdeksän vesibussilla. Panin päälle kaupunkivaatteet ja otin mukaan salkun, vaikka siellä ei ollut kuin aurinkolasit ja nenäliinoja. Istuin yläkannella ja haistelin Kruunuvuorenselän meri-ilmaa. Matkalla kohtasimme vesibussin isoveljen - Suomenlinnan huoltolautan matkalla Katajanokalle. Minut täytti vajaan kahdenkymmenen minuutin merimatkan aikana raikas ja onnellinen olo. Ja Helsingin monumentaalikeskustan lähestyminen mereltä sykähdyttää minua aina.
Eilen vaimoni kysyi mitä asioita lähden toimittamaan kaupungille. Sanoin että menen kaupungintalolle kertomaan pormestarikunnalle kokemuksistani ja näkemyksistäni vesiliikenteen kehittämisestä kasvavassa metropolissa sekä merellisten työmatkojen virkistävistä ja terapeuttisista vaikutuksista kaupunkilaisille. Hän kielsi jyrkästi ja sanoi etten pääse aulan vahtimestareita pitemmälle. Ja jos sattuisin pääsemään, vaikeuttaisi huru-ukon selonteko vain sähkölauttaa koskevan päätöksen tekemistä.
Menin siksi Kauppatorilla vain lähimpään kahvilaan ja tilasin maitokahvin ja syntisen Eromangan lihapiirakan. Ehkä näin oli hyvä, sillä kun odotin iltaan asti, oli kaupunginhallitus tehnyt päätöksen sähkölautautasta Kruunuvuorenrannan ja keskustan välillä. Siihen ei tarvittu minun myötävaikutustani.
