Laajasalon uimaranta.
Itään avautuvassa asunnossamme on aamupäivisin tukahduttavan kuuma helteellä. Siksi olemme hellepäivinä lähteneet kohta herättyämme uimaan Laajasalon uimarannalle. Olemme kävelleet läpi metsän hiekkarannalle ja etsiytyneet penkille, joka on varjossa suuren männyn alla. Rannalla on rauhallista aamupäivisin, paikalla on pieniä tenniskoululaisia ohjaajineen, isovanhempia lapsenlapsineen ja satunnaisia nuoria aikuisia.
Laajasalon uimaranta on minulle sopiva. Rannalla on pitkään matalaa ja voin tehdä erilaisia voimisteluliikkeitä vedessä polvillani. Virkistäydyn ja voimistelen. En ole koskaan ollut taitava uimari ja sain poikana suoritettua vain rimaa hipoen uimakandidaatin tutkinnon Munkkiniemen uimarannalla, uimamaisterin tutkinto oli minulle aivan liian vaativa. Ihoni ei ole myöskään koskaan kestänyt auringonottoa rannalla, olen siksi pysyvästi vaalea mies. Muistan miten minulle naureskeltiin lomamatkalla Ruotsissa vajaat kolmekymmentä vuotta sitten, kun menimme kesken automatkan vilvoittelemaan uimarannalle. Ruotsalaiset pojat huutelivat minulle tässä rusketusaddiktien maassa: "Katsokaa tuota valkoista miestä!"
Rannan penkillä ajattelen usein lapsuuden ja varhaisnuoruuden rantoja, Munkkiniemen uimarantaa ja Kivisaarta. Lapsuuden Munkkiniemi hiljeni kesäisin kun ihmiset - valitettavasti myös useimmat kaverit - lähtivät huviloille. Uimarannalla kokoontuivat ne harvat, jotka jäivät kaupunginosaan.
Kivisaaressa, silloisessa Johanneksen seurakunnan kesäkodissa, vietin kesäisin vaihtelevia jaksoja pikkuvauvasta rippikouluikään. Ensin isän kanssa ja jo varhaisteinistä lähtien yksin. Katselin merta, uin ja heittelin koripalloa, mutta erityisesti tarkkailin ja kuuntelin minua vanhempien nuorten puheita ja tekemisiä. Kivisaaren kautta Helsingin itäinen saaristo jäi minulle kesäiseksi perusmaisemaksi, siksi katselen sitä nytkin mielelläni Laajasalon uimarannan puupenkiltä.
Maailma on mennyt eteenpäin: Laajasalon uimarannalla on moderni rakennus, jossa on pukuhuoneet ja suihkut, oikeat vessat ja kioski. Kun ihminen muuttuu kömpelöksi, ja uimapuvun riisuminen pyyhkeen sisällä on vaativa suoritus, tuntuu siisti pukuhuone miellyttävältä ylellisyydeltä. Kioskilla ei tarjota erikoiskahveja, mutta laiha suomalainen peruskahvi maistuu mainiosti uintireissun jälkeen.
Laajasalon uimarannalla alan saavuttaa poikavuosien huolettomuuden ja keveyden. Ei trimmeröintiä vuokramökillä, ei mullan kuljetusta takakontissa, ei veden kantamista ja puuceen tyhjennystä. Ei edes talkkarin hommia Kivinokan kesämajalla. Hiekkarannalla puhaltaa merituuli, uin hiljakseen ja nautin kioskin herkkuja. Ehkä jonain päivänä opin uudelleen juoksemaan riehakkaasti mereen.
