Öljysäiliö 468, Kruunuvuorenranta.
Kun ystäväni perhe Tampereella kasvoi 1970-luvulla, he muuttivat ydinkeskustan kolhoosiasunnosta uuteen Hervannan kaupunginosaan. Matkustin sinne katsomaan kummityttöä. Hervannassa oli korkeita kerrostaloja ja bussipysäkki. Seuraavana päivänä lähdimme tekemään ruokaostoksia kauppa-autolle, kauppoja ei vielä ollut.
Bussipysäkki oli ensimmäinen ja ainoa julkinen palvelu Kruunuvuorenrannassa kun muutimme kaupunginosaan runsaat puoli puoli vuotta sitten. Lehdet kirjoittivat, että asumme pussinperällä ja että meidän on vaikea päästä palvelujen ääreen. Se ei ollut totta; itse asiassa olin yllättynyt bussien tiheistä vuoroväleistä ostoskeskukseen ja metroasemalle. Ja minulla ei ollut pienintäkään hätää tavarankuljetuksissa: omistan auton ja sillä on paikka parkkitalossa talomme vieressä.
HOK-Elanto oli avannut Alepan myymälän kaupunginosaan ennen muuttoamme, mutta en oikein osaa pitää sitä lähikauppana, koska sinne on vartin kävely tai kolme pysäkinväliä. Oletin, että hyvin pian uusiin kortteleihin saadaan pizzeria, mutta näin ei käynyt. Hervantaan tuli 1970-luvulla säännöllisesti kauppa-auto, Kruunuvuorenrantaan tulee puolestaan nyt yhtä säännöllisesti hampurilais- ja makkara-autoja tarjoamaan katuruokaa.
Toinen julkinen tila, jonne pääsin on öljysäiliö 468. Kruunuvuorenrantaan on jätetty kaksi öljysäiliötä, joista toisen seinään on porattu reikiä, mikä tekee siitä tarvittaessa valotaideteoksen. Öljysäiliön sisätila on avoin ja lattia betonia, joten se voi toimia kulttuuritapahtumien näyttämönä.
Kesäkuun alussa näin ja koin siellä Raekallio Corp. -ryhmän tanssiteoksen Uraanilamppu. Teos oli immersiivinen (moniaistinen; olen oppinut tämän sanan merkityksen nuorelta näyttelijättäreltä) ja fyysistä mielenteatteria. Esitys oli vangitseva, raju ja absurdi. Kesti vähän aikaa ennen kuin katsoja tempautui esityksen tapahtumien ja tekstin virtaan, mutta sitten olikin menoa.
Lähellemme valmistuu elokuussa moderni päiväkoti, mutta sen valmistuminen ei juuri vaikuta elämäämme. Toki voimme jatkossa katsella suurella pihalla leikkiviä lapsia, mikä on aina tavattoman hauskaa.
Jo ennen elokuuta avataan kortteliimme pizzeria-kahvila. En ole mikään suuri pizzan ystävä, mutta pizzerian avautuminen on kuitenkin huomattava tapaus uudessa kaupunginosassa. Enää ei tarvitse syödä kadulla vaan pääsee sisätiloihin pöydän ääreen.
Kuulin alkukesästä, että tamperelainen ystäväni muuttaa toisen kerran keskustasta Hervantaan. Me ikääntyneet ihmiset haluamme rauhallisia kävelyitä luonnossa enemmän kuin kaupungin sykettä. Mutta myös Hervanta on muuttunut: sinne matkustetaan raitiovaunulla ja siellä sijaitsee maineikas pizzeria, jossa pizzan ystävät käyvät syömässä Helsingistä asti.
