Taloyhtiömme kerhohuonetta sisustetaan ja huonekaluja kootaan.
Viime päivinä taloyhtiömme aktiivit ovat koonneet huonekaluja ja sisustaneet rappumme pohjakerroksessa sijaitsevaa tilavaa kerhohuonetta. Vauraus on kasvanut; kaikki on hyvälaatuista ja uutta. Kunhan tilaan saadaan vielä suuri taulutelevisio, josta hallitus on kertonut, ja ikkunoita peittävät verhot, voisi kerhohuoneessa kuvitella istuvansa lentokentän loungessa.
Minulla on lämpimät muistot ensimmäisestä kerhohuoneesta, jossa vietin runsaasti aikaa nuoruudessani. Keskikoululuokilla 1960-luvun puolivälissä lähdimme luokkatoverini Jaskan kanssa yhä useammin seikkailemaan Rööperissä ja sittemmin valloittamaan keskustaa ja sen kahviloita. Oiva lähtöpiste näille retkille oli Jaskan kotitalo Iso Roobertinkadulla lähellä koulua.
Vaikka Jaskan koti oli suuri lääkäriperheen kerrostaloasunto, meillä ei ollut omaa paikkaa siellä. Asunnosta söivät tilaa lääkäri-isän vastaanottohuone sekä suuri eteinen, jossa potilaat odottivat. Lisäksi flyygelille oli oma huone olohuoneen vieressä. Kun perheessä oli paljon lapsia, suuria ja pieniä, ei meillä ollut mitään omaa rauhaa kodin lastenhuoneessa.
Jaskan isä oli kuitenkin rakentanut taloyhtiön luvalla kellariin kerhohuoneen perheen pojille. Kun vanhemmat veljet vähitellen lähtivät kaupungille väljempiin ympyröihin, me saimme kasvavassa määrin isännöidä kämppää. Siellä oli hyvä levysoitin, sohva ja pöytä. Pystyimme kämpässä keskustelemaan, tekemään suunnitelmia, polttamaan tupakkaa ja myöhemmin myös juomaan viiniä kaikessa rauhassa, sillä tupatarkastuksia oli aniharvoin. Meillä oli käsittämätön onni saada viettää aikaa omassa tilassa.
Kämpän ainoa varsinainen rajoite liittyi rapusta kellarikerrokseen johtavaan oveen, jonka talonmies sulki joka ilta kello yhdeksän, eikä sieltä sen jälkeen päässyt ulos. Se pakotti meidät liikkeelle kaupungille ennen oven lukitsemista. Jaska jäi jonkin kerran jumiin kerhohuoneeseen ja joutui kirjoittamaan seuraavana aamuna koulun myöhästymislappuun legendaarisen selityksen: "lukittujen ovien taakse jääminen".
Nyt minulle avautuu toisen kerran pääsy alakerran kerhohuoneeseen. Taloyhtiön hallitus ei ole vielä lähettänyt kerhotilan käytön sääntöjä, joten vielä en tiedä rajoituksista. Tupakkaa ja piippua en enää polta ja saan viikonloppuisin juoda viiniä kotona hyvän ruoan kanssa. Kotona voin myös soittaa vanhanaikaisesti cd-levyjä. Kotimme on epäilemättä tarkoituksellisesti minimalistinen, joten joskus voisi olla virkistävää päästä väljään kerhohuoneeseen.
Mutta mitä tekisin kerhohuoneessa? Alanko kutsua sinne naapureita viikonloppuisin yhteiselle aperitiiville ennen illallisaikaa? Pitääkö minun ryhtyä ensimmäistä kertaa elämässäni hokihörriksi ja rakentaa kerhohuoneeseen naapureiden kanssa kisastudiotraditio? Vai varata kerhohuone poikien pokeri-iltoja varten, joita olen onnistunut välttämään koko elämäni? Ehkä annan kuitenkin elämän kuljettaa ja jään odottamaan ensimmäistä kutsua kerhotilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti