Keskustelen lasten kanssa autossa

Viisihenkinen lapsiperheemme hankki auton 1980-luvun puolivälissä. Hankinnan syyt olivat yksinomaan logistis-matkailullisia, sillä halusin lomilla näyttää lapsille kaunista kotimaatamme ja minulle rakkaita Pohjoismaita. Lapsuudenperheessäni oli noudatettu taksi-juna-laiva-taksi-kuljetusjärjestelmää, mutta se ei toiminut enää. Lomavarusteiden määrä oli kasvanut neljännesvuosisadassa, eivätkä omat lapseni olisi suostuneet kulkemaan kanssani maantietä pitkin kantaessani selkärepussa ruokia kyläkaupasta niin kuin me kuljimme aikoinaan isän perässä. Sitä paitsi kyläkaupat ja nähtävyyksien luokse kuljettavat linja-autovuorot olivat harvenneet melkein olemattomiin.

Ostimme käytetyn, hyvin pidetyn ja huomaamattoman vaaleansinisen farmarimallisen Opel Kadettin. Halusimme ja saimme radiottoman ja kolmiovisen yksilön, jotta lapset eivät voisi hypätä autosta vauhdissa eivätkä voisi myöskään riidellä radiokanavan valinnasta.

Silloin en vielä ymmärtänyt lainkaan, mikä merkitys autolla on perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa. Kolmen lapsen kanssa oli kotona aina sellainen meno ja meininki, että kahdenvälisille keskusteluille ei ollut tilaa, mitä nyt juttelimme vaimon kanssa makuuhuoneessa yön lähestyessä.

Lasten jalka- ja koripalloharjoitukset muuttivat tilanteen. Kun kuljetin lasta autolla harkkoihin, avautui molemmille loistava muilta suljettu tila puhua kaikki tärkeät asiat.

Kun lapset olivat muuttaneet kotoa, pysyi auto edelleen keskeisenä tekijänä perheen vuorovaikutuksessa. Lapset lainasivat autoamme, ja minä hallinnoin lainauskeskuksessa jottei päällekkäisvarauksia tule. He siis joutuivat soittamaan minulle varauksen sekä hakemaan ja palauttamaan auton avaimet meille. Näin sain kaivattuja puheluita lapsilta, ja he vierailivat luonamme.

Kolmen luotettavan ja järkevän saksalaisen perusfarmarin jälkeen annoin tilaa mieliteolle ja ranskalaiselle tyylikkyydelle. Ostin punaisen Citroënin Pikku-Picasson eläkevuosia silmällä pitäen toki perustellen hankinnan vaimolle edullisella tarjouksella ja vanhan auton vielä hyvällä vaihtoarvolla. Koska tiesin tulevista lastenlasten kuljetustehtävistä, täydensin auton varustusta lasten turvaistuimilla ja Rajaton-yhtyeen cd:llä Suomen lasten lauluja.

Olen voinut käydä mainioita keskusteluja viedessäni tyttärentytärtä ja -poikaa harjoituksiin. Tokaluokkalainen tyttärentytär on jo niin iso tyttö, että hän käy tärkeät keskustelut lähinnä ystävättärien sekä väliin toki iskän ja äidin kanssa. Isoisälle avautuu mahdollisuus syvähenkiseen vuorovaikutukseen oikeastaan vain kun ajamme kaksistaan Myllypuron liikuntamyllyyn telinevoimisteluharjoituksiin.

Tokaluokkalainen kuuntelee enimmäkseen pop-musiikkia. Joskus kuitenkin ennen harkkoja tyttärentytärtä torkuttaa ja silloin hän pyytää minua panemaan päälle Rajattoman levyltä Kaarina Helakisan sanoittaman kappaleen Magdaleena. Hän nukahtaa heti ja kerää hetken voimia harkkoja varten. Sekä keskustelut että Suomen lasten laulujen kuunteleminen ovat pieniä onnen hetkiä, joita minulla ei olisi ilman punaista Pikku-Picassoani.