Lapsuuteni ja nuoruuteni helsinkiläisissä kaupunginosissa vaikutti yleensä kolme näkyvää ja tärkeää henkilöä: oppikoulun rehtori, kirkkoherra ja pankinjohtaja. Kun olin oppinut kirjoittamaan Nuottapolun kansakoulussa, kirjoitin tiiviin mutta varsin ohjelmallisen aineen. "Minusta tulee pankinjohtaja. Pankissani on aina paljon rahaa. Ajan työhön autolla. Minun autoni on mersu." Aine osoittaa, että minua harmitti sanomattomasti perheemme autottomuus vauraassa Munkkiniemessä.
Oli ehkä kuitenkin onni, että minusta ei tullut pankinjohtajaa, sillä koko tämä ammattikunta on nyttemmin joutunut historian romukoppaan. Meillä ei ole enää näitä vakaita ja isällisen ankarasti asiakkaisiin suhtautuvia tuomareita, maistereita ja ekonomeja, jotka johtivat pankkikonttoreidensa monilukuista henkilöstöä ja ratkaisivat voiko nuoripari ostaa omistusasunnon.
Nykyään normaalit pankkiasiat on delegoitu meille itsellemme ja istumme iltaisin tietokoneella hoitamassa niitä. Vaihtuvia nimikkeitä käyttäviä pankkivirkailijoita tapaamme vain kun tarvitsemme lainaa. Televisiossa voimme nähdä etäällä meistä olevia analyytikoita ja pankkiireita. Jos itse näen tällaisen henkilön kadulla, menen varmuudeksi kadun toiselle puolelle, sillä heidän hoidettavakseen en halua antaa pieniä säästöjäni. Luotan enemmän vaimon entisen työnantajan henkilöstökassaan.
Etsin aluksi itselleni työpistettä Sörnäisten vanhoista teollisuuskiinteistöistä. Sieltä erilaiset pätkätyöläiset, tutkijat ja kirjoittajat ovat löytäneet työtiloja itselleen. Muistin sitten entiset pankkikonttorit, jotka eri kaupunginosissa ovat muuttuneet päiväkodeiksi, kukkakaupoiksi, filmivuokraamoiksi ja kioskeiksi. Pankkiholvit toimivat puolestaan näiden varastoina. Kotiseudullani Herttoniemessä entinen pankkikonttori toimii asukastilana sekä ruokapiirin myymälänä ja noutopisteenä kahtena päivänä viikossa. Onnistuin vuokraamaan työpisteen tämän asukastilan yhteydestä.
Nyt minulla on oma pieni valtakunta pankinjohtajan huoneessa. Varastossa lojuneet edellisen sukupolven järjestämättömät arkistolaatikot alkoivat painaa mieltäni ja tulla uniini. En kuitenkaan halunnut muuttaa kotiamme vanhojen asiakirjojen pysyväksi näyttelyksi ja siksi hankin työpisteen muualta.
Minua viehättää ajatus työskentelystä pankinjohtajan huoneessa. Huone on samalla lailla osa mennyttä maailmaa kuin ne asiakirjat, joiden perkaustyötä suoritan. Oikea miljöö voi antaa minulle ryhtiä, sillä luulen että vanhan ajan pankinjohtajat olivat täsmällisiä ja ahkeria ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti