Lapsena ja varhaisnuorena kaipasin uimakavereita. Lomaviikot perheen kanssa joko maalaistalo-täysihoitolassa Hämeessä tai vuokratalossa Ahvenanmaalla sujuivat hyvin, mutta kolmen kuukauden kesä oli pitkä. Kävimme alkuun äidin kanssa uimarannalla, mutta sitten hänen piti ryhtyä hoitamaan pikkuveljeä. Isä tuntui aina kesäisin kadonneen rippikoulu- ja muille leireille. Onneksi minulla oli sisko, kun parhaat munkkiniemeläiset kaverini olivat lähteneet perheineen Siikajärven tai Lohjan huviloille.
Isovanhemmista ei ollut iloa uima-asioissa, vaikka muutoin tein kävely- ja seikkailuretkiä äidinisän kanssa. En muista nähneeni koskaan isovanhempiani uimassa; muistan vain isoisän ilmakylvyt ja sen että hän osasi seisoa käsillään vielä vanhana miehenä. Mielikuvissa äidinisällä on aina päällä kesäpuku ja isoäideillä vaalea kesätakki, uusi kesähattu ja neulotut käsineet. En olisi voinut kuvitellakaan uimaretkiä heidän kanssaan.
Uimaelämä parani nuoruuden alkaessa. Pääsin pakoon kesätyhjää Munkkiniemeä ensin Johanneksen seurakunnan kesäpaikkaan Kivisaareen Helsingin itäisessä saaristossa ja myöhemmin nuoruuden kesieni mansikkapaikkaan Gotlantiin. Kahtena ensimmäisenä kesänä Gotlannissa ahkeroin aamupäivät kielikurssilla, mutta lounaan jälkeen otimme aurinkoa Toftan loppumattoman pitkällä hiekkarannalla ja uimme aavan meren suurissa aalloissa. Kun pääsin tiskaajan tehtäviin moneksi kesäksi täysihoitola Toftagårdeniin, katselimme usein iltaisin rannalla horisontin taakse laskeutuvaa suurta punaista aurinkoa ja joskus hulluttelimme uimalla Marimekon pitkissä raitayöpaidoissa.
Minusta ei onneksi tullut isäni lailla pappia, sillä olisin varmaan pappina viettänyt omien lasteni lapsuuden parhaat uimavuodet rippi- ja kesäleireillä. Nyt saatoin matkustaa lasten kanssa veneellä Pihlajasaareen, pyöräillä Mustikkamaalle ja leikkiä nuorimmaisen kanssa naturistia Ahvenanmaan kallioilla. Leireille lähtivät lapset, en minä.
Kahdessa sukupolvessa isovanhempien rooli on muuttunut: mummit ja papat ovat lastenlastensa parhaita uimakavereita. Kun vaimoni jäi eläkkeelle, suunnittelimme asian kunniaksi matkaa tavanomaista pitemmälle. Tytär kuuli puheemme ja alkoi houkutella meitä perheensä mukaan lomamatkalle kauas lämpöön. Ja oikeastaan, voiko meillä olla parempaa seuraa kuin lapsenlapset. Uimme kahden viikon ajan uima-altaalla, kannattelimme nuorempaa veden päällä ja otimme vastaan vanhempaa vesiliukumäestä. Toki ratsastimme elefantilla ja ajoimme tuk-tukilla, mutta uiminen oli päivien päätehtävä.
Tämän kesän ylipitkällä hellejaksolla isot lapsenlapset olivat viikon päiväkerhossa luonamme. Vältyimme monilta tavanomaisilta sisarustappeluilta, koska saatoimme lähteä joka päivä uimarannalle. Siellä lapsenlapset heittelivät nauraen palloa ja näyttivät isoisälle hienoja sukelluksia. Ja myös ruoka maistui hyvin uimareissujen jälkeen.
Saimme kesällä tarjouksen, josta emme voineet kieltäytyä. Meitä pyydettiin mukaan nuorimman lapsenlapsemme uimakavereiksi etelään silloin kun Helsingissä on pimein ja loskaisin aika. Ja vastaus oli taas selvä: voiko meillä olla parempaa uimakaveria ja keskustelukumppania syysmatkalla aurinkoon kuin lapsenlapsemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti