Kansakoulu

Kuusivuotiaana en halunnut enää mennä leikkikouluun. Kotona puhuimme että osallistuisin testiin, jonka läpäisseet voivat mennä muita nuorempina kouluun. Selvisin testistä ilman vaikeuksia, mutta sitten äiti puhui vielä ystävänsä kanssa, joka oli psykologi. Hänen mukaansa ei ole eduksi lapsen kokonaiskehitykselle aloittaa koulua muita nuorempana. Sain jäädä pihalle, mikä alkuun tuntui loistavalta ratkaisulta. Pian kuitenkin huomasin, että parhaat oman talon kaverit olivat päivällä koulussa. Sain sitten toimittaa äidin kauppa-asioita Elannossa kun hän hoiti pikkuveljeä.

Menin mielelläni Nuottapolun kansakouluun kotona ja pihalla vietetyn vuoden jälkeen. Naisopettaja oli kiltti ja oppiminen mukavaa. Päivät kulkivat nopeasti ja olin kunnianhimoinen koulutöissä. Parhaiten alakoulusta jäivät mieleen juhlat, joissa pääsin esiintymään usein, koska olin innokas ja minulla oli kova ääni. Kerran sain jopa pääosan hupailussa, jossa esitin hajamielistä runonlausujaa, jolla oli tukka sekaisin, silmälasit vinossa ja paita väärin napitettuna. Pekka kuiskasi minulle runon sanat, jotka minä sitten lausuin kovalla äänellä hassulla tavalla väärin.

Olin innostunut myös virkkaamisesta ja opettaja sanoikin, että olen pojista paras virkkaaja. Opettaja ei suuttunut oikeastaan koskaan, paitsi kerran luokan yhteisellä tunnilla, jolla saimme esittää päättämäämme hahmoa ja muut arvasivat mikä tuo hahmo on. Ekku esitti horjuvaa juopunutta miestä ja silloin opettaja suuttui pahemman kerran.

Toisella luokalla ihastuin luokkatoveriini, jonka nimi oli Kukka-Maaria. Yritin tehdä häneen vaikutuksen partioviikolla, jolloin kouluun sai tulla partiopuvussa. Isä oli järjestänyt minut vuotta muita nuorempana kolkkapoikiin, joten olin ehtinyt suorittaa selvästi enemmän hihamerkkejä kuin muut pojat. Ajattelin että ne tekisivät vaikutuksen Kukka-Maariaan, mutta en huomannut ihailevia katseita välitunnilla. Mietin vielä menisinkö sattumalta kävelemään tässä asussa hänen talonsa luokse. Luovuin kuitenkin ideasta ja kun kesä tuli, ihastus unohtui.

Siirryimme kolmannella luokalla isoon Munkkiniemen kansakouluun, jonka viereen oli rakennettu uusi Tarvon moottoritie. Talo vaikutti kolkolta ja kun miesopettaja oli vanha, pelottava ja ankara, oli kaikki alakoulun iloinen ja valoisa oppiminen tipotiessään. Pojat ja tytöt jaettiin eri luokkiin ja minun luokalleni tuli nelisenkymmentä poikaa. Lisäksi alueella asui niin paljon lapsia, että jouduimme opiskelemaan sekä aamu- että iltavuorossa.

Koska tunnelma luokassa oli painostava, pidin huolen siitä että osaan kaiken mitä opettaja antoi läksyksi. Kertotaulun kuulustelut olivat erityisen piinaavia. Olin itse opetellut kertotaulun heti niin että osasin laskut unissakin. Valitettavasti kaikki eivät oppineet kertotaulua yhtä nopeasti. Pahin kohtalo oli niillä, jotka eivät muistaneet kertolaskua seitsemän kertaa kahdeksan, mitä opettaja piti kertotaulun vaikeimpana. He joutuivat ryömimään opettajan tuolin alle katsomaan sinne liidulla kirjoitettua lukua viisikymmentäkuusi.

Neljännellä luokalla opettaja luki meille aika ajoin luokan poikien keskinäisen ranking-listan. Kansakoulunopettaja antoi jokaiselle lähtöpisteet oppikouluun pyrkimistä varten ja hänen laatimansa ranking-lista siis määräsi lähtöpisteiden määrän. Minä en pitänyt listan lukemisesta, sillä näin listan loppupäässä olevien poikien ilmeet, vaikka yritin katsoa ikkunasta ulos. Kukaan alle puolenvälin jäänyt ei koskaan puhunut välitunneilla sijoituksestaan.

Pääsin keväällä Norssiin, valtion poikakouluun. Valtion koulujen lukukausimaksut olivat matalammat kuin yhteiskouluissa, ja siksi isä lupasi ostaa minulle kolmivaihteisen polkupyörän heti oppikoulun alkaessa. En kaivannut hetkeäkään Munkkiniemen kansakoulua, mutta joskus mietin minkä näköisiksi alakoulun luokkani tytöt olivat muuttuneet.