Vappu oli papinpojalle mukava juhlapäivä, sillä vappuna ei pidetty jumalanpalvelusta eikä kukaan mennyt naimisiin eikä ketään kastettu tai siunattu. Saatoimme siis lähteä yhdessä isän kanssa kaupungin humuun ja isä halusi aina mennä katsomaan "kun kommarit marssii". Aurinkoisina vappupäivinä kulkue tuntui erityisen juhlavalta ja värikkäältä. Näin kerran kun työläisurheilijat pelasivat lentopalloa marssiessaan, mikä teki suuren vaikutuksen.
Elokuussa 1962 olin isän kanssa kaupungilla ja tapasimme Mannalan baarissa hänen ystävänsä pastori Saarisen. He puhuivat kaupungissa järjestettävästä kommunistien nuorisofestivaalista, jonka tilaisuuksissa heidän entinen seurakuntanuorensa Pentti Saarikoski kuului pyörivän ahkerasti. Sain ehdottoman kiellon lähteä yksin kaupungille festivaalien aikana, koska siellä oli niin paljon hulinoita.
Keskikoulun ylemmillä luokilla yhteiskunnallinen kiinnostukseni kasvoi ja ajassa oli paljon sellaista, joka alkoi viedä minua kulttuurikysymysten kautta kohti poliittista vasemmistoa.Vietnamin sota, kolmannen maailman kysymykset sekä USA:n opiskelija- ja kansalaisoikeusliike vauhdittivat minua musiikin ja kirjallisuuden lisäksi yhteiskunnalliseen tietoisuuteen. Viimeistään kesällä 1968 pidin itseäni vasemmistolaisena. Tsekkoslovakian ihmiskasvoinen sosialismi ja Prahan kevät kiinnostivat ja innostivat minua. Palattuani kesätöistä Gotlannista elokuussa ehdin miehityksen vastaisiin mielenosoituksiin Neuvostoliiton lähetystölle ja hakeuduin ryhmään, jossa huudettiin:"Sosialismi kyllä, panssarit ei!".
Mitenkään itsestään selviä valintani eivät tietenkään olleet, toisinkin olisi voinut valita. Luokkatoverini Jaska imeytyi underground-liikkeeseen, osa luokkatovereista pitäytyi kodin oikeistolaisessa maailmankuvassa ja ehkä sittenkin useimmat koulutoverit olivat aika välinpitämättömiä politiikasta.
Perustimme kahden vasemmistolaisesti suuntautuneen koulutoverini kanssa syksyllä 1968 luku- ja keskustelupiirin tietoisuutemme vahvistamiseksi. Tällä porukalla ajoimme raitiovaunulla seuraavana keväänä hyppytunnin aikana Hakaniemeen tiedustellaksemme liittymisestä sosialidemokraattiseen puolueeseen. Puoluetoimistolla meidät otti vastaan isokokoinen tutkimussihteeri Paavo Lipponen, joka arveli että voisimme hakeutua ASY:n jäseniksi, vaikka emme vielä olleet opiskelijoita. Me kaksi papinpoikaa ja kansakoulunopettajan poika näytimme varmaan niin epäproletaarisilta, että nuorisoliitto ei hänellä ilmeisesti tullut edes mieleen. Lipponen sanoi, että meille soitettaisiin ASY:stä.
Kesä tuli väliin ja minä lähdin Saksaan töihin. Luin sairaalan asuntolassa kolme marxilaista teosta ja Freudin Unien tulkinnan sekä keskustelin sikäläisten siviilipalvelumiesten kanssa, jotka olivat työtovereita ja asuinkumppaneita. Syksyllä siirryin yksityisoppilaaksi ja aloin lipua demareiden ohi vasemmalta. Vain yksi meistä kolmesta sai soiton ja hänestä tulikin demari. Vaikka olimme yhteydessä, minä jatkoin vielä oman paikkani etsimistä vapaana vasemmistolaisena. Olin ilmeisesti uusvasemmistolainen, vaikka en ole enää varma mitä tällä käsitteellä silloin täsmällisesti ottaen tarkoitettiin. Olisin saattanut liittyä johonkin SKDL:n jäsenjärjestöön, mutta Helsingissä ei ollut tarjolla minulle luontevaa perusjärjestöä.
Vasta ylioppilaskesänä menin tamperelaisen ystäväni kanssa Kulttuuritalolle, jossa sijaitsi silloin Sosialistisen opiskelijaliiton toimisto. Ystäväni tunsi SOL:n sihteerin ja jätin valmiiksi jäsenanomuksen, koska olin aloittamassa opinnot syksyllä Helsingin yliopistosssa. Teiniliiton hyvä järjestökoulutus oli antanut minulle monia erinomaisia valmiuksia myös poliittiseen järjestötoimintaan. Ensimmäisen lukuvuoden aikana olin käynnistämässä ASS:n kielten osaston toimintaa ja viimeisenä hyvänä työnä lapsuuteni ja nuoruuteni kaupunginosille Munkkivuorelle ja Munkkiniemelle perustin sinne toverini kanssa Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton paikallisosaston. Olin näin liittynyt kahteen Suomen Kansan Demokraattisen Liiton jäsenjärjestöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti