En tiedä miten isäni torkkui lapsena ja sodassa, mutta niin kauan kuin muistan hän oli verraton torkkujen ottaja. Paikan valinnassa hän oli vapaa ja epäsovinnainen; mikään sohvankulma eikä tilanne ollut sopimaton torkkuihin. Isä eli lyhyen, mutta intensiivisen elämän. En usko, että hän olisi jaksanut julistaa Jumalan armoa ja rakkautta niin puhuttelevasti ja suurella lämmöllä ellei hän olisi ottanut jatkuvasti pieniä tirsoja.
Toinen lapsuuteni ja nuoruuteni tärkeä mies, äidinisäni, oli juristi ja ministeriön virkamies. Hän edusti puolestaan pedanttia nukkumiskulttuuria. Kun työelämän rytmi oli leppoisa ennen sotia - ja kotikin lähellä valtioneuvoston linnaa -, isoisä käveli kotiin aamiaistunnilla, söi lounaan, nukkui tovin ja joi sen päällä kupin mustaa kahvia. Koska hän oli säntillinen virkamies, hän jätti aina iltapäivällä kahvitauon väliin, sillä hän oli lisännyt sen aamiaistunnin kokonaispituuteen. Sotien jälkeen työtahti kiihtyi ja hän nukkui vasta päivällisen jälkeen. Mutta moni hallintotoimi olisi jäänyt suorittamatta ilman näitä unia.
Itse opin päiväunien merkityksen Gotlannissa tiskaajana. Lounastiskien ja päivällisen välillä oli vapaata, jolloin kannatti ottaa kunnon päiväunet metsämökissä. Ne antoivat energiaa, sillä nuoruuden kesäyöt Gotlannissa saattoivat kestää aamutunneille asti. Kokemukset Gotlannista antoivat minulle hyvän perustan arvostaa nukkumista.Työelämän vuosikymmeninä kärsin kovasti päiväunien puutteesta, mutta joskus pitkien ulkomaisten kokousten ja kielten sekamelskan jälkeen saatoin nukkua hotellissa vielä tasoittavat päiväunet. Kun minusta nyttemmin on tullut eläkemies, vaimoni sanoo, että jatkan hyvin sekä isäni että isoisäni nukkumistraditioita.
Pojista näyttää tulevan isiensä ja isoisiensä kaltaisia. Olin kiihkeän esikoiseni kanssa ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Tukholmassa kun hän oli viisivuotias. Asuimme matkan ajan tulevan lankoni luona Hässelbyssä. Joka kerran kun lähdimme sinne T-Centralenista, nuori matkatoverini kävi pitkälleen tunnelbanavaunun penkille ja nukkui perille saakka. Näin kertyi voimia seikkailuita ja myöhäisiä tv-otteluita varten.
Kuopuksen tapa kyläillä luonamme koostui pitkään nukkumisesta. Kun asuimme vielä hänen lapsuudenkodissaan Pasilassa, hän kävi mielellään nukkumassa sohvallamme. Suhtauduimme tähän hyvin positiivisesti: on hauskaa jos lapsuudenkodin olohuone on nuorelle miehelle turvallinen ja rento nukkumispaikka kaikkina vuorokaudenaikoina.
Kaikille vapaa nukkuminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Muistan miten hämmentynyt vävymme oli kun hän tuli ensimmäisen kerran mukaan puolison perhepiiriin jouluaaton viettoon. Heti eteisen jälkeen hän näki sängyn, jossa nukkuivat onnellista unta puolison setä ja veli.
Tässä tarinassa ei ole vielä esiintynyt yhtään nukkuvaa naispuolista henkilöä. Onko heidän tehtävänsä olla valveilla, jotta ruoka ei pala uunissa eivätkä lapset syö pieniä lelunpaloja? Ehkä niin, mutta olen havainnut myös ylisukupolvista oppimista. Vein aikaisemmin usein tyttärentytärtä iltapäivällä telinevoimisteluharjoituksiin Myllypuron Liikuntamyllyyn; nyt hän menee sinne itse metrolla. Automatkan alussa hän kuunteli yhden tai kaksi Rajattomien esittämistä lastenlauluista, mutta nukahti joka kerran vartin pikaunille ennen harkkoja. Pojantytär osaa puolestaan ottaa päivällä sellaiset mahtiunet, että niiden jälkeen hän pystyy leikkimään neljä-viisi tuntia yhteen soittoon. Yleensä minä torkahdan puolivälissä, mutta kun jonkun täytyy jaksaa, se on tietenkin isoäiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti