Jo metrossa havaitsen muutamien matkustajien ilmeistä, käytännöllisistä vaatteista, repuista ja vetokasseista, että me olemme menossa samalle Tallinnan lautalle. Jään pois Helsingin yliopiston asemalla, koska seminaari järjestetään Vikingin lautalla ja lähtö on Katajanokalta. Ohitan kaikuvassa yliopistotuubissa ryhmän kovaäänisiä naisia, joiden riehakkuudesta ei voi olla tunnistamatta alkavaa Tallinnan-risteilyä.
Terminaali on täynnä matkustajia tummissa talvipusakoissa. Kaikki ovat iloisella mielellä: kohta alkaa odotettu risteily. Tungos on melkoinen, mutta ehdin hyvin ennen seminaarin alkua tarjottavalle salaattilounaalle, johon kuuluu myös lasi laatikkoviiniä. Olen yleensä tarkka siitä, että en nauti alkoholia ennen kahtatoista, mutta merellä on kaikki toisin. Seminaari on kiinnostava ja käytän yhden perustellun puheevuoron. Tallinnassa käymme museossa, oluella ja ostan matkatoverin suosituksesta litran Larsenin sinistä - tietenkin selvästi laivahintaa edullisemmin.
Kotimatkalla järjestetään seminaarin lyhyt paneeli, jonka jälkeen pääsemme risteilyn huippukohtaan: buffet-illalliselle ja hanaviinin ääreen. Viinijonossa juttelen nauravien rouvien kanssa, jotka ovat minun laillani viihtyneet hyvin risteilyllä. Helsingin lähestyessä päätän onnistuneen seminaariristeilyn peruskahviin ja -konjakkiin. Ei mene kuin vuosi niin pääsen taas luottamustoimeni ansiosta samanlaiselle risteilylle.
Miten inhosinkaan laivaseminaareja kun olin vielä ministeriön virkamies. Luentojen pitämistä puhumiseen täysin sopimattomissa yökerhoissa kun laiva on vielä satamassa tai merellä liian pienissä seminaaritiloissa. Ja luentojen yleisönä vain henkilöitä, jotka odottavat illan iloja. Ja itsellä seuraavana päivänä hötelö olo laivalla huonosti nukutun yön jälkeen.
Mitä eläkevuodet tekevätkään ihmiselle. Risteilyt ovat muuttuneet elämän pieniksi kohokohdiksi. Ryhdyn kohta varmaan tutkimaan milloin tummaääninen Eija Kantola tai temperamenttinen Meiju Suvas esiintyy jollain sopivalla eläkeläisristeilyllä.
Myös asuminen Idässä on muuttanut minua. En käy enää tyylikkäästi uimassa Yrjönkadun uimahallissa vaan Vuosaaressa. Ennen kuljin pitkin Aleksia popliinitakissa ja nahkasalkku kädessä matkalla ministeriöstä kohti Stockaa. Nyt vain odotan, että vaimo pyytää minua kuskiksi palauttamaan lainakirjat ja -levyt Itäkeskuksen Stoan kirjastoon. Tiedän että samalla pääsen katselemaan Itikseen Clas Ohlsonin klubilaisten tarjouksia, Dressmann XL:n uutuuksia ja ostamaan Metro-lehden kupongilla alennuspähkinöitä.
Vielä kymmenisen vuotta sitten koulutoverini Jöpi sanoi, että minut tunnistaa munkkiniemeläispojaksi jo pelkästä lippalakista. Ja kollega Mauri Jyväskylästä manaili samoihin aikoihin virkamatkan vapaana iltapäivänä Italiassa kykenemättömyyttäni ostaa muita kuin "hillityn hallittuja vaatteita, jollaisia myydään Helsingin keskustan Stockalla". Osaanko nyt vihdoinkin Idässä asuvana eläkemiehenä kasvaa kunnolla irti kaikista hienohelmojen touhuista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti