Pääsiäisen kunniaksi ryhdyin lukemaan eksegetiikan professori emeritus Heikki Räisäsen omaelämäkertaa (Taistelua ja tulkintaa - Raamatuntutkijan tarina). Ajattelin että kirjan avulla voisin perehtyä jossain määrin teologiseen keskusteluun, mutta yhtä paljon kiinnosti "väli-ikäpolven" maailma. Olin joitain kuukausia aiemmin lukenut historian professori emeritus Matti Klingen omaelämäkerran toisen osan (Upsalasta Pariisiin - Tiedettä ja politiikkaa 1960-1972). Räisänen elämä ja teot mahtuvat yhteen paksuun kirjaan, Klingen elämäkerta on laajempi, sillä hän ei ole ehtinyt toisen paksun kirjansa lopussa vielä edes Helsingin yliopiston professoriksi.
Heikki Räisänen on minua kymmenisen vuotta vanhempi hyvin uskonnollisen äidin ja ankaran isän lahjakas helsinkiläispoika. Opettajaperheen poika käy Ressun ja on aktiivisesti mukana seurakuntanuorten toiminnassa. Räisänen kykenee muutamilla sivuilla kuvaamaan taustansa niin että siihen on helppo eläytyä. Itse jäin tämän kuvauksen perusteella miettimään miten dramaattinen henkinen murros tapahtui 1960-luvulla. Kuinka paljon henkisesti ja kulttuurisesti vapaampaa meidän sodan jälkeen syntyneiden nuorten elämä oli ja miten paljon kansainvälisemmässä ilmapiirissä elimme. Räisänen lähtee ensimmäistä kertaa ulkomaille vasta kun väitöskirja on jo kirjoitettu.
Aika pian kirjaa lukiessani huomasin, että minulla ei ole edellytyksiä hahmottaa kunnolla teologista tutkimusta. Siihen ei riitä papinpojan kattava kristillinen kasvatus, kesäviikot ja rippikoulu Johanneksen seurakunnan kesäkodissa Kivisaaressa eikä lukion kirkkohistoria. Räisänen kyllä kirjoittaa hyvin, mutta silti jään ulkokehälle. Eniten kiinnitän huomiota siihen, miten ankaria väittelyt ja erimielisyydet ovat kirkon ja myös teologisen tiedekunnan sisällä. Minulle tulee mieleen tutumpi elämänalue: kansandemokraattinen liike ja järjestöperhe 1970- ja 80 -luvuilla. Elämäkerrassa Räisänen kuvaa tutkijanuransa ja tieteellisen työnsä sekä kirjojensa vastaanoton; perhe- ja muusta yksityisesti elämänpiiristä hän kirjoittaa vain ohuelti.
Matti Klinge on viisi vuotta Räisästä vanhempi Kansallis-Osake-Pankissa korkealle edenneen isän poika, joka puolestaan kävi poikakoulun muutamaa korttelia etelämpänä Norssissa. Hän kuvaa kahdessa ilmestyneessä elämäkertansa osassa yksityiskohtaisesti ja kattavasti elämänsä kulkua. Hänellä on kirjoittamisen tukena päiväkirjat ja lisäksi kattava arkisto vanhoja konserttilippuja myöten. Klinge on opinnoissaan ja nuorena tutkijana sekä lahjakas että myös ahkera ja kunnianhimoinen. Hän kuvaa estottomasti määrätietoista pyrkimystään akateemiseen ja yhteiskunnalliseen eliittiin. Sama koskee koko habituksen rakentamista.
Minulle Klingen teoksissa on paljon kiintoisaa kulttuuri- ja yhteiskuntaelämän kuvausta 1950-luvulta ja 1960-luvun alkupuolelta, joilloin olin vasta lapsi ja varhaisnuori ja omat muistot ovat väkisinkin vain perhe-, koulu- ja harrastuspiireistä. Historiantutkimuksen kiistoja minun on selvästi helpompi seurata kuin teologisia; tosin olen samanlainen maallikko molemmilla alueilla.
Klinge kuvaa avoimesti perhe-elämän ja kodin rakentamista; hän kertoo esimerkiksi yksityiskohtaisesti kirjastonsa kartuttamisesta. Oikeastaan hän voisi mennä vielä pitemmälle ja kertoa miten hän on koonnut herrasmiehen pukuvaraston tai miten Klinget ovat täydentäneet kodin perittyä kalustusta uusilla hankinnoilla.
Tein itse urani virkamiehenä, josta kaksikymmentä viimeistä vuotta ministeriössä. Ministeriön tulokkaiden koulutuspäivässä kaunopuheinen osastopäällikkö sanoi meille, että tehtävämme on toisaalta suojata ministeriä virheiltä ja epäonnistumisilta, mutta toisaalta antaa kaiken valon kohdistua häneen. Kun tähän häivytettyyn virkamiehen rooliin on kasvanut, tuntuu yliopistomiesten kirjoitustapa erikoiselta. Kaksi näkyvää professoria, jotka ovat mielestäni saavuttaneet oikeastaan kaiken saavutettavissa olevan, avaavat lukijoille elämäkerroissaan sangen huolellisesti ja yksityiskohtaisesti kaikki runsaat ansionsa ja saamansa huomionosoitukset. Mutta ehkä näin on tapana ja minä olen vain latistava nirppanokka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti