Menin hyvissä ajoin Helsingin rautatieasemalle ja katselin Tampereen junaa odottavia ihmisiä. Nuoruuskesien tiskaajatoverini Cai oli tilannut minut puhumaan Sorin nuorisotalon jäähyväisjuhlaan ennen talon purkamista kesällä. Cai eteni 1960-70 -lukujen taitteessa Tammermaan teiniyhdistuksen pääsihteeriksi. Teiniyhdistyksen toimisto sijaitsi Sorin nuorisotalon toisessa kerroksessa ja syys- ja kevätkokoukset pidettiin talon juhlasalissa. Pääsihteeri tilasi minut silloin tällöin isojen kokousten tekniseksi puheenjohtajaksi, sillä olin sopivasti ulkopuolinen ja neutraali, koska tulin Helsingin teiniyhdistyksestä.
Olin valmistanut nyt tilatun maljapuheen muistojuhlaan huolella kotona. Tärkeät puheet pitää mielestäni valmistella ja harjoitella niin hyvin, että ne paikan päällä tuntuvat spontaaneilta. Saatoin siksi ahkeroida menomatkan ja lukea joogaohjaajani Veikon Äijoogan ABC-kirjan käsikirjoitusta. Tampereella mietin myydäänkö jossain vielä pärämätsiä, joka oli nuoruusvuosieni tamperelainen etninen herkku. Kun en tiennyt, söin asemakäytävän pienessä kuppilassa kebabia, sillä puhuja ei saa olla nälkäinen.
Sorinkadun talo rakennettiin talkootyönä 1940-luvun lopulla kaupungin silloiselle laidalle kansandemokraattisen järjestöjen ja Rakennusliiton osastojen käyttöön. Ja kuten jäähyväisjuhlassa puhunut arkkitehti sanoi: "Talon rakensivat Tampereen parhaat timpurit". Siksi talo on vieläkin ilman suuria perusremontteja hyvässä kunnossa ja esimerkiksi juhlasali upeaa puutyötä. Ja Tampereen päättäjien enemmistön mielestä tällainen hieno puinen työväentalo pitää purkaa uuden poliisien hallintotalon tieltä! Poliisien hallintotalolle olisi ollut hyvä paikka Hervannassa. Purkajat ovat aina ymmärryksessään yhden askeleen jäljessä; nykyään saatetaan ymmärtää punatiilisten tehdasrakennusten arvo, mutta ei vielä puisten järjestötalojen merkitystä.
Kansandemokraattinen järjestöväki muutti talosta keskustaan 1960-luvun lopussa ja se siirtyi kaupungille nuorisotaloksi, jonne myös teiniyhdistys muutti. Minulle talo muodostui symboliksi sille Teiniliiton piirissä kasvaneelle koululaisliikkeelle, joka taisteli kouludemokratian, demokraattisen koulutusjärjestelmän ja kansainvälisen solidaarisuuden puolesta. Tutustuin ja vietin paljon aikaa tamperelaisten Teiniliiton aktiivien kanssa.Tampereesta tuli minulle nuoruusvuosien toinen kaupunki ja teiniyhdistyksen ihmisistä elinikäisiä ystäviä.
Jäähyväisjuhla oli iloinen ja täynnä hienoja muistoja. Talo on ollut viime vuodet teatteri- ja sirkuskäytössä ja taideväen hauskat esitykset toivat väriä muisteloihin. Cai on edennyt eläkepäivinään Vasen kaista -verkkolehden valppaaksi valokuvaaja-toimittajaksi ja hän pyöri tilaisuudessa kuvaajana. Varsinaisen juhlatilaisuuden jälkeen juhlaväki ryhtyi tanssimaan viimeistä valssia, Cai lähti kotiin lepuuttamaan jalkaansa, mutta minä otin oluet teinilyhdistyksen tyttöjen kanssa puhvetin puolella.
Ensimmäisen Kippari-oluen aikana selvisi, että meillä kenelläkään ei ole tulenpalavaa kiirettä. Siksi siirryimme Tuomiokirkonkadulle pubiin, josta on lyhyt matka junalle. Tässä hyvässä seurassa pystyimme saamaan elävinä mieleen kaikki neljänkymmenenviiden vuoden takaiset poika- ja tyttöystävät sekä eläytymään mustasukkaisuuksiin ja erojen jättämiin jälkiin. Alkuilta pubissa oli riemastuttava, mutta minun oli ehdittävä yhdeksän junalle.
Junan ravintolavaunussa istui runsaasti olutta juoneita Tapparan miehiä, jotka olivat matkalla matsista kotiin Keravalle. Pöydässä oli käynnissä kiekkovisa, ja miehet eivät voineet ymmärtää miksi minä en tiedä mitään. Vastapäätä istunut mies kertoi äänestävänsä Soinia, johon minä vastasin äänestäväni Arhinmäkeä. Tätä mies piti hyvänä, sillä hän oli luullut minua joksikin kummalliseksi yliopistomieheksi, vallankin kun en tiennyt kiekosta mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti