Tämän viikon olen ollut valmiudessa hoitamaan, leikkimään ja keskustelemaan tulevan isosiskon kanssa. Siksi ajatukseni ovat liikkuneet lasten syntymään liittyvissä monissa suloisissa muistoissa.
Ensimmäiset hyvin tietoiset ja tarkat muistot minulla on pääsiäiseltä vuonna 1958. Ajoin pyörällä aurinkoisella pihalla Munkkiniemen Tammitiellä kun isä tuli parvekkeelle ja huusi, että meille on syntynyt pikkuveli. Jatkoin pihapyöräilyä tyytyväisellä mielellä, mutta mietin perheemme uutta kokoonpano. Tähän asti minä ja vähän yli vuoden minua nuorempi sisko olimme lapset ja sitten oli äiti ja isä. Nyt meitä olisi isän, äidin ja lasten lisäksi pikkuveli.
Kun nuorimmainen veljeni syntyi, olin jo varhaiskypsä teinipoika. Veli syntyi jouluaattona niin kuin isänisänsä ja sai tietysti perintönä tämän nimen: Oskari. En oikein saa mieleeni mitä ja miten söimme tuona jouluna kun äiti oli poissa. Oliko hän tehnyt kaiken valmiiksi vai paistoiko isä koko joulun pihvejä? Aina kun äiti ei ollut laittamassa ruokaa, isä paistoi pihvejä. Se oli ainoa ruoka, jota hän osasi valmistaa.
Häämatkallamme Tallinnaan matkakassa hupeni kovin kevyeksi, koska olin ostanut tuoreelle langolleni hänen tilaamiaan kuubalaisia sikareita. Ymmärtämättömänä ostin valuuttabaarista koko kalliin laatikon. Kuljimme paljon kesäkuisen vihreissä puistoissa ja katselimme leikkiviä lapsia. Siihen ei tarvittu rahaa. Näin puistoissa pellavapäisiä virolaispoikia, jotka kaikki näyttivät minusta Paavoilta. Päätimme, että jos joskus saamme pojan, panemme Paavon hänen nimekseen. Asia oli ystävien tiedossa, joten esikoisen saaman ensimmäisen sähkeen teksti oli lyhyt ja hauska: "Päivää Paavo".
Tyttären syntymän jälkeisenä päivänä lähdin esikoisen kanssa kauniina elokuisena sunnuntaina Kaivopuiston konserttiin. Jossain vaiheessa lavalta kuulutettiin, että Lepakkoa on lähdetty valtaamaan. Tajusin kovin kirkkaasti siinä nurmikolla, että valtaus ei ole enää minun juttuni, sillä olen kahden lapsen isä.
Kuopuksen syntymää edeltäneen päivän vietimme retkellä aurinkoisessa Suomenlinnassa, jossa sireenit kukkivat. Lapsen syntymä oli hyvin lähellä ja ajattelin, että aurinkoisen kesäkuun lapsesta tulee aurinkoinen ihminen. Ja näin kävikin, vaikka välissä on ollut monenlaisia vaiheita.
Vanhin lapsenlapsistamme syntyi vajaat kymmenen vuotta sitten. Sovimme, että menemme katsomaan häntä Kätilöopistolle varhain iltapäivällä. Lähdin ministeriöstä kesken kokouksen. Kuiskasin vierelläni istuneelle virkatoverille syyn. Hän onnitteli ja totesi jotain olennaista: "Ja illalla menet sitten ensi kertaa maate mummon kanssa." Mummon kanssa on eletty ja noin kolmen vuoden välein olemme menneet yhdessä katsomaan Kätilöopistolle uutta suloista sukulaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti