Huono käytös

Minun lapsuuteni oli onnekas, sillä ympärilläni olleet aikuiset olivat lähes poikkeuksetta ystävällisiä, kohteliaita ja kilttejä. Vanhempieni ystävät edustivat sellaista kristillistä ja liberaalia kulttuuria, jossa lasten mielipiteistä oltiin kiinnostuneita ja heidän kanssaan keskusteltiin paljon. Opin myös tapoja liikkuessani isoisän kanssa, joka oli sekä herrasmies että lasten suuri ystävä. Ihailin häntä ja halusin kasvaa samanlaiseksi ystävälliseksi ja hyvin käyttäytyväksi ihmiseksi.

Totta kai koti- ja lähitaloissa asui äkäisiä ja pahansuopia ihmisiä, mutta me lapset opimme nopeasti välttämään kohtaamiset heidän kanssaan. Puliukot tuntuivat aluksi pelottavilta, mutta aika äkkiä huomasimme etteivät he ole vaarallisia. He kulkivat viinakaupasta Riihitietä pitkin kohti merenrannan korkeaa kaislikkoa. Kotonakin sanottiin, että puliukot ovat herkkiä ihmisiä, jotka eivät ole kestäneet kovaa maailmaa.


Ensimmäisen kerran jouduin tekemisiin huonon käytöksen kanssa kansakoulun kolmannella ja neljännellä luokalla. Laulunopettaja sai helposti raivokohtauksia. Hän sanoi että ei voi mitään niille, koska hänellä on niin kiivas luonne. Oman luokkamme opettaja ei edes selitellyt mitään vaan oli suorastaan julma hitaasti oppiville pojille. Opettaja luki säännöllisin väliajoin luokan ranking-listan oppikouluun pyrkimistä silmällä pitäen ja nöyryytti eri tavoin listalla viimeisinä olleita poikia.

Kun siirryin työelämään, huomasin että olisi ollut hyödyllistä oppia lapsuudessa edes ripaus kovuutta, joka olisi suojannut kolhuilta. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla oli tavallista, että virastojen päällikkövirkamiehet - pienet ja suuret - saattoivat käyttäytyä täysin sopimattomasti: räyhätä, komentaa ja nöyryyttää. Monesti näillä öykkäreillä oli liehittelijöitä, jotka todistivat näiden henkilöiden olevan persoonallisuuksia. Itse en koskaan joutunut kenenkään tällaisen suuren persoonan hampaisiin, mutta kärsin pelkästään huonon käytöksen näkemisestä ja kuulemisesta.

Olen ollut iloinen, että lainsäädäntö ja kulttuuri on pakottanut ihmiset käyttäytymään edes kutakuinkin kohtuullisesti. Röyhkeys, omahyväisyys ja ilkeämielisyys tuskin loppuvat koskaan, mutta on hyvä että edes avoin räyhääminen ei ole suvaittavaa.

Olen läpi elämäni yrittänyt noudattaa lapsuuden ihannetta: hyvää ja ystävällistä käytöstä. Yleensä se on kannattanut, mutta ei suinkaan aina. Olen aika ajoin ottanut kiltteyttäni ja velvollisuudentunnosta hoitaakseni tehtäviä, joista minun olisi pitänyt pysyä kaukana. Ja pysyä myös kaukana ihmisistä, jotka ovat röyhkeitä, piittaamattomia ja itsekeskeisiä.

Minusta tuntuu, että kaipaan vielä kurssitusta. Mistä löytäisin liian kilteille ja ystävällisille ikäihmisille tarkoitetun tottelemattomuus- ja tylyyskoulutuksen?