Isä muisteli harvoin lapsuuttaan, vaikka oli armoitettu puhuja ja tarinoiden kertoja. Ehkä kaikki lapsuudessa ja nuoruudessa ei ollut kovin mukavaa muisteltavaa. Vanhempien avioliitto ei ollut onnellinen ja päättyi eroon kohta sotien jälkeen. Ilmeisesti pojasta ei myöskään huolehdittu erityisen hyvin. Perheen tuttava oli nuhdellut tallimestari-isoisääni Kauppatorilla, koska tämä oli tullut sinne poikansa kanssa, jolla ei ollut kenkiä jaloissaan. Vanhemmat unohtivat myös ilmoittaa isäni kotia lähellä olleeseen Ressuun, jonne useat oppikouluun jatkaneet luokkatoveripojat menivät. Hänet otettiin jälkijunassa Helsingin V Yhteiskouluun - ehkä onneksi, sillä kuvittelen opettajien olleen siellä ymmärtäväisempiä vilkasta ja energistä isääni kohtaan kuin poikalyseon opettajat olisivat olleet. Isäni luonnehti minulle kerran lapsuudenperhettään sarkastiseen sävyyn sanoen, että isällä oli hevoset ja äidillä Åkermanska, paras ystävätär. Mutta Kuokkalan kesäleireillä kaikki oli toisin.
Vuodesta 1933 lähtien Kampissa sijainneen Keskustallin aktiiviratsastajat lähtivät isoisäni johdolla kuukaudeksi kesäleirille Kuokkalaan. Ensimmäisellä kerralla mukana oli kahdeksan hevosta ja kaksikymmentä ratsastajaa. Myöhempinä kesinä ratsastajien joukko kasvoi neljäänkymmeneen. Ranta tarjosi oivan tilaisuuden laukkaratsastuksiin ja hevosten uittamiseen meressä. Leiriläiset tekivät ratsastusretkiä eri suuntiin, uivat ja ottivat aurinkoa rannalla.
En tiedä missä isäni asui Kuokkalassa. En myöskään oliko isoäiti mukana vai oliko isäni vain isoisän ja siskon kanssa matkassa. Isän kesät 1930-luvulla kuluivat kuitenkin huolettomasti avojaloin rannassa ja hevosen selässä. Lisäksi Kuokkala vilisi ihmisiä ja isälläni riitti paljon tarkkailtavaa. Luulen että Kuokkalasta tuli hänelle kesäinen mansikkapaikka. Heti kun Terijoki aukeni suomalaisten lomanvietolle 1970-luvun alussa, isä lähti sinne lomalle äitini ja nuorempien veljieni kanssa.
Kun vaimoni kuulee viime keväänä tri Anna Kortelaisen johtaman retkikunnan matkasta Karjalankannakselle, haluan ilman muuta että osallistumme matkalle. Erityisesti koska ohjelmaan sisältyy vierailu Kuokkalassa. Vaikka kaikki matkalla on erittäin kiinnostavaa, odotan koko ajan pääsyä Kuokkalan hiekkarannalle. Ennen sinne lähtöä yövymme Terijoella ja kävelemme tummassa illassa rannalle. Laiturilta katsomme meren yli Kronstadtin valoja.
Bussi pysähtyy Kuokkalassa lähelle Tito ja Ina Collianderin entistä pientä huvilaa, josta kävelemme rannalle. Siellä on paljon suuria kiviä ja minun on vaikeaa hahmottaa miten tällaisella rannalla voi ratsastaa kiitolaukkaa. Olen pettynyt. Olenko voinut kuvitella kaiken väärin yli viidenkymmenen vuoden ajan?
Lähdemme kulkemaan rantaa pitkin kohti neuvostoaikaista hotellia, jossa on tarkoitus syödä lounas. Pienen kävelyn ja niemenkärjen jälkeen näen esteettömän ja loputtoman pitkälle ulottuvan hiekkarannan, jossa isäni on ratsastanut kiitolaukkaa 1930-luvun kesinä. Olen heti aivan varma, ranta on juuri tämä. Onneksi olemme puoli tuntia etuajassa, ja minä voin katsella rauhassa Kuokkalan maisemaa.
Syömme lounaan rantahotelli Repinskajassa. Ruokasalin seinään on kiinnitetty suurin kohokirjaimin englanninkielisiä sanoja, mutta muutoin vallitsee neuvostotunnelma. Suuren baaritiskin takana on vaikuttava pullorivistö jaloja juomia, mutta baarimikon mukaan olutta on tulossa vasta huomenna. Hotellin aulassa on kuvia hotellin henkilökunnasta menneinä vuosina. Katselen valokuvaa hotellin entisestä johtajasta. Piippua polttavan pulskan tumman miehen katse on surumielinen ja tuo mieleen parhaat päivänsä nähneen kiertävän teatteriseurueen johtajan. En ymmärrä miksi näin on. Johtaja on kuitenkin voinut vuosien ajan tarjota neuvostokansalaisille vain parasta: kesäviikkoja Terijoen Kuokkalan hiekkarannalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti