Isänisäni nimi oli alunperin Karl Oskar Andersson. Hän kasvoi vaatimattomissa oloissa Myrskylässä, mutta tarmokkaana ja voimakkaana nuorukaisena hän pääsi Pernajaan liikuntakyvyttömän aatelismiehen palvelijaksi - tätini käytti tosin aina termiä lakeija. Siellä hän oppi paljon hevosista, ratsastamisesta sekä herrojen tavoista ja tyylistä.
Hänen mielestään Itä-Uudellamaalla joka toisen nimi oli Andersson, eikä isoisä halunnut olla mikään tavallinen Virtanen. Hän päätti ottaa sukunimen Blondyx; se oli hevosen nimi, jolla hän oli ratsastanut menestyksekkäästi. Myrskylän pappilassa sukunimenvaihto ymmärrettiin osin väärin ja nimeksi tuli todella komealta kalskahtava ja väliviivalla vahvistettu Andersson-Blondyx.
Isänisä tuli Helsinkiin 1910-luvun lopulla ja jäi asevelvollisuuden jälkeen armeijan palkkiovirkailijaksi hevosmiestaitojensa perusteella. Hän eteni Yleisesikunnan tallien päälliköksi ja tallimestariksi. 1920-luvun lopulla hän perusti eräiden ystäviensä kanssa Keskustalli Oy:n, joka toimi ratsastuskouluna ensin Kampissa ja sittemmin Ruskeasuolla. Hän koulutti monet ratsastajaikäpolvet, jotka tunsivat hänet Oskuna. Henrik Tikkanen kirjoittaa Minun Helsinkini -kirjassaan, että hevoset ymmärsivät Oskun käskyjä ratsastajia paremmin Kampin kentällä.
Isäni sai kasteessa nimen Karl Erik Bernhard Andersson-Blondyx. Kaksi ensimmäistä etunimeä ovat suvun vakiintuneen käytännön mukaisia. Sen sijaan "ylimääräinen" ja komealta kalskahtava kolmas etunimi on selvästi otettu Oskarin ensimmäisen isännän, vapaaherra Bernhard Indreniuksen mukaan. On helppo kuvitella, että mies joka ottaa sukunimensä jalon hevosen mukaan, antaa pojalleen nimen vapaaherran mukaan.
Isäni perheen kotikieli oli suomi; Kannakselta kotoisin ollut isänäitini ei juurikaan puhunut ruotsia. Isä ja hänen vuotta vanhempi sisarensa kävivät suomenkielisissä kouluissa. Isä ei käyttänyt käytännössä oikeastaan lainkaan komeaa, mutta hankalaa kokonaista nimeään. Hän oli koulussa, sodassa ja ystävien kesken aina yksinkertaisesti vain Kalle Andersson.
Vuonna 1948 sisarukset päättivät suomentaa nimensä, mutta eivät päässeet yksimielisyyteen sukunimestä. Isä päätti ottaa sukunimen Arhinmäki ja tätini puolestaan sukunimen Arekki. Samalla isäni suomensi kaksi ensimmäistä etunimeään Kalle Erkiksi ja ryhtyi käyttämään virallisena nimenään Erkki Arhinmäkeä. Näin isäni oli minun elämässäni ensin pastori ja sitten kirkkoherra Erkki Arhinmäki, mutta perheen, ystävien, seurakuntanuorten, oppilaiden ja partiolaisten keskuudessa Kalle.
Mutkikkaasta nimitaustastamme ei ole ollut oikeastaan koskaan mitään haittaa. Kun olin nuoruudessani paljon kesätöissä Ruotsissa, huomasin että riikinruotsalaisten ystävieni keskuudessa vanha sukunimemme Andersson-Blondyx herätti suurta kunnioitusta. Päätin, että jos elämässä kaikki menee pieleen, muutan Ruotsiin maallikkosaarnaajaksi ja vaihdan nimeni Johan Erik Andersson-Blondyxiksi. Onneksi olen voinut päästä vanhuuseläkkeelle vakaan virkamieselämän päätteeksi ja pitää nykyisen nimeni.
Kun poikani Paavo valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi, helsinkiläinen konkaritoimittaja Jyrki Vesikansa kirjoitti pääkirjoituksen Iltalehteen. Andersson-Blondyx -sukunimen vuoksi Paavon taustaa ei voinut Vesikansan mukaan pitää kovin proletaarisena, mutta hän totesi myös Leninin olleen korkeaa lähtöä. Vesikansa tunsi siis hyvin Paavon taustan, mutta ei tiennyt että suvun varhainen nimi oli annettu hevosen nimen perusteella.
--------
Isäni Erkki Arhinmäen (1925-1977) syntymästä tulee joulukuun alussa kuluneeksi 90 vuotta. Kirjoitan hänestä pienen sarjan kertomuksia ennen joulutaukoa. Teen sen nyt, koska en tiedä onko minulla kymmenen vuoden kuluttua blogia ja/tai hyvää muistia. Tämä kirjoitus on ensimmäinen neljän kirjoituksen sarjassa.
Kalle oli meidän perheessä erityisen suosittu vapaamielisenä pappina ahdasmielisen kirkkoherran ohjaamassa Johanneksen seurakunnassa ja innostavana partiojohtajana.
VastaaPoistaVoitko käytä tämä kuva koluprojektissa?
VastaaPoista