Isoisän tehtävät

Isoisän kirjastoon kuului vanha, kaunis ja jännittävä kirja: Tuhannen ja yhden yön tarinat. Kirjassa oli hienoja monivärikuvia, joiden päältä oli ensin käännettävä pois suojaava silkkipaperinen välilehti. Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kuvat kiehtoivat minua paljon enemmän kuin pyhäkoulun rainat tai isän kirkon sakastin seinälle ripustettu synkkä kuva Lutherista.

Vierailu isovanhempien luona kulki vakiintuneen kaavan mukaan. Kun tulin heille, isoisä odotti minua jo kävelylle. Kävelyn jälkeen söimme isoäidin valmistaman lounaan keittiössä ja sen päälle hän tarjoili isoisälle kahvin olohuoneeseen - ehkä isovanhemmat puhuivat vielä vanhasta muistista salista. Sitten isoisä luki minulle ääneen tai kertoi tarinoita.

Toivoin usein aika pelottavaa tarinaa Ali Babasta ja neljästäkymmenestä rosvosta, ja isoisä luki sen mielellään kerta toisensa jälkeen. Kun olin oppinut lukemaan, hänestä tuntui luonnollisemmalta kertoa omia tarinoita. Hän kertoi kouluvuosista Ressussa Venäjän vallan aikana, venematkoista kesäisellä Viipurinlahdella, ihmeellisen kauniista Pietarista sekä laivamatkoista ulkomaille.

Omien lastenlasten mielestä olen sinänsä hyvä lukija, mutta minulla on yksi paha vika: nukahdan aina ensimmäisenä. Sen takia isoäiti on minua parempi iltalukija. Mutta eihän minunkaan isoisäni lukenut minulle iltaisin sängyn vieressä niin kuin äitini.

Tänä syksynä sain hienon tehtävän. Herttoniemenrannan alakoulun 4 B:n luokan opettaja toivoi vanhempainillassa isoisiä lukemaan ääneen luokassa. Kun yhtään spontaania ilmoittautumista ei tullut, reipas tyttäreni ilmoitti että lukeminen sopii mainiosti Nellin isoisälle.

Viime perjantaina kävelin lievästi jännittyneenä koululle. Opettaja oli keskusteltuaan kirjastovirkailijan kanssa valinnut luettavaksi Kiplingin klassikkotarinoita viime vuosisadan alusta. Sain kirjan edellisenä päivänä ja päätin lukea kertomuksen siitä miten pieni norsu sai kärsänsä ja miten sen jälkeen kaikilla norsuilla on ollut pitkä kärsä.

Tunnelma luokassa oli rauhallisen rento. Koululaiset istuivat muutaman oppilaan ryhmissä, ja sovimme että he voivat piirtää lukuhetken aikana. Luin puolisen tuntia, ja kaikki kuuntelivat keskittyneesti. Lukuhetken jälkeen keskustelin oppilaiden kanssa kertomuksen sisällöstä ja kyselin millaisia kuvia he olivat piirtäneet. Useimmilla piirustus liittyi lukemaani Kiplingin kertomukseen.

Lähellä lukijantuoliani istui tumma- ja kiharatukkainen poika, joka oli muokannut kertomuksen sarjakuvaksi ja tiivistänyt ydinsisällön myös puhekupliin. Tunnin jälkeen Ben - kysyin tyttärentyttäreltä myöhemmin pojan nimen - tuli näyttämään minulle piirtämäänsä sarjakuvaa. Olin häikäistynyt: Ben oli osannut kiteyttää pitkän tarinan oivallisesti sarjakuvaksi ja laatia iskevät puhekuplat.

Pidän isoisän tehtävistä, koska opin paljon uutta. Kesällä toimin tyttärentyttären autonkuljettajana kun hän kävi Heurekassa tiedeleirillä. Opin automatkoilla tieteen uusista saavutuksista. Tyttärenpoika saattoi vielä viime vuonna pitää päiväkodista ylimääräisiä vapaapäiviä, näin voi tehdä vielä eskarissa. Näillä ylimääräisillä vapailla hänellä oli aikaa viedä minut 3D-elokuviin, jossa katselimme eläviä kuvia ihmeellisten lasien läpi.