Kun lähdemme kävelemään aamuisin rantakadulle, aurinko paistaa kirkkaana ja tuuli puhaltaa raikkaana tummanturkoosilta mereltä. Jos päivä on kirkas, näkyvät horisontissa Sierra Nevadan lumiset vuorenhuiput, jotka saavat meidät muistelemaan kaukaista pohjoista kotimaatamme. Kaksi asiaa on täällä keskeistä: käveleminen ja päätös nautittavasta ateriasta. Minulla on kahdet mainiot jalkineet ja köpöjalkani vievät yllättävän pitkille lenkeille. Vaimoni on puolestaan hyvä ruoanlaittaja.
Joinain aamuina lähdemme kävelyn sijaan retkille. Olemme nähneet Granadan ja suurenmoisen Alhambran linnan, Rondan vuoristokaupungin ja sen klassisen kauniin härkataisteluareenan, olemme käyneet Comaresin valkoisessa vuoristokylässä ja syöneet andalusialaisessa maalaisravintolassa vuoren juurella.
Fuengirolaan on vähitellen muodostunut kattava infrastruktuuri suomalaista siirtokuntaa varten. Täällä voi päästä papin, lääkärin, advokaatin, kiinteistövälittäjän tai optikon vastaanotolle. Täällä ilmestyy suomenkielisiä sanomalehtiä ja palveluita saa suomalaisista ravintoloista, kahviloista, kaupoista ja kirjakaupasta. Konsertteja on paljon ja Fuengirolan musiikkitarjonta on melkein yhtä vahva kuin Levin Hullussa Porossa hiihtolomaviikoilla.
Me emme juurikaan tarvitse näitä palveluita, sillä isäntämme opiskelee tiistaisin ja torstaisin espanjaa, minulla on takana yksi lukukausi espanjan alkeiskurssia Töölöntullissa ja vaimoni on käynyt pitkään keskustelemassa englanniksi muiden rouvien kanssa Friday Clubissa. Isäntämme ja minä teemme tilaukset ravintoloissa espanjaksi ja jos viesti ei mene perille, vaimo voi täydentää sen englannin kielellä. Näin olemme saaneet aina hyvää ruokaa ja riittävästi viiniä täällä Aurinkorannikolla.
Lomalla olen pitänyt näppini erossa politiikasta, vaikka siihenkin Fuengirolassa olisi mainiot mahdollisuudet. Täällä on suuri, ehkä Kokoomuksen suurin kansallisseura, demareiden Aurinkorannan Wanhat Toverit toimii aktiivisesti, Kokoomuksen naisilla on lounastapaamisia ja vaimoni vanha koulutoveri, nykyinen kansanedustajaedustaja Juha Väätäinen kertoo mielellään kaikille tavoitteistaan ja saavutuksistaan. Mutta loma on loma ja tyydyn vain lukemaan paikallislehtiä.
Huomenna muunnumme jälleen helsinkiläisiksi kulttuurifriikeiksi. Minä heitän Marimekon repun selkääni ja matkustamme paikallisjunalla Malagan kulttuurikaupungiin. Menemme katsomaan Picasso-museoon Hilma af Klintin näyttelyn, joka meidän piti oikeastaan nähdä jo Tukholmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti