Minua Abban musiikki ei puhutellut 1970-luvulla. Abban esiintymisasut olivat mahdollisimman kaukana tyylillisistä ihanteistani ja musiikin genre oli yhtä lailla kaukana makumieltymyksistäni. Ymmärsin toki, että kappaleet olivat taitavasti sävellettyjä, sanoitettuja ja esitettyjä, mutta ne eivät olleet minua varten. Kaikkien muiden ikäisteni nuorten miesten tapaan ihailin tietenkin kaukaa Agnethaa, ruotsalaisen vaalean neitokaisen perikuvaa.
Olin kuunnellut 1960-luvulla Bennyn The Hep Stars -yhtyettä ja Björnin Hootenanny Singersiä, mutta Tages ja Cornelis olivat enemmän minun mieleeni. Veikkasin väärää hevosta, sillä Tages ei ole tuottanut mitään kestävää ruotsalaiseen musiikkiin, mutta sen pojat olivat kuitenkin aikansa tyyli-ikoneita. Corneliksen merkitys on tietysti ollut valtava Ruotsille ja ruotsin kielelle.
Tajusin Abban suuruuden ja merkityksen kauan muiden jälkeen. 2000-luvulla olin matkalla New Yorkissa ja menimme suureen levykauppaan. Siellä Abban levyt olivat yhtä näyttävästi esillä kuin The Beatlesin levyt. Seurasin Bennyn ja Björnin musikaalien menestystä maailmalla. Kun itse kuulin Ruotsalaisessa teatterissa Kristina från Duvemålan, ymmärsin vihdoin kuinka suuri säveltäjä Benny Andersson on.
Abban tyyli ja musiikki olivat heti ruotsalaisen suuren yleisön makuun ja Waterloon voitto Euroviisuissa teki heistä kansainvälisiä tähtiä. Ruotsalaisille itsetunnon keskeinen rakennusaine on aina ollut kansainvälinen näkyvyys. Kun erinomaisten kuulalaakereiden ja Pyhimyksen Volvon sädekehä alkoi himmetä, tuli Abba sopivasti tilalle ja Ruotsista yksi maailman johtavista musiikkimaista USA:n ja Iso-Britannian rinnalla. Abban musiikki tulee vastaan missä tahansa maailmalla, ja siksi ruotsalaisilla on hyvä ja varma olo kaikkialla.
Ja taitaviahan ruotsaliset ovat. He saavat vahvan pohjan kansanmusiikin ja laulelmien perinteestä, he hakevat pop-musiikin uusimmat vaikutteet merten takaa ja sitten yhdistävät tästä sellaisen sekoituksen, joka myy varmasti. 30 miljoonaa Mamma Mia! -musikaalin katsojaa ja lähes 400 miljoonaa Abba-levyjen ostajaa eivät voi olla väärässä. Ruotsalaisten pirtaan sopii, että "heidän" Mamma Mia! -elokuvansa pääosissa näyttelevät Meryl Streep ja Pierce Brosnan, sillä totta kai maailmanluokan maan elokuvassa pitää olla tämän tasoiset tähdet.
Vaikka Abban tarina on huikea, ovat sen jäsenten taustat mahdollisimman tavallisen ruotsalaisia. Siksi ruotsalaisten on helppo rakastaa ja samastua Bennyyn, Björniin, Fridaan ja Agnethaan. Kuka tahansa heistä voisi olla suurten ikäluokkien naapurin poika tai tyttö.
Oikeastaan Bennyssä kiteytyy ruotsalainen musiikki-ihme. Benny sai jo kuusivuotiaana haitarin, jota hän soitti innokkaasti isoisänsä kanssa. Isoisä ei välittänyt vaikka pojanpoika soitti aluksi väärin, sillä yhdessä soittaminen oli mukavaa. Kun isoisä myi talonsa, hän antoi sekä Bennylle että tämän sisarelle tuhat kruunua. Tällä rahalla ostettiin piano pojanpojalle. Bennyn perhe oli muuttanut ruotsalaisen sosialidemokratian ihannelähiöön Tukholman Vällingbyhyn, jossa oli tietysti iso nuorisotalo. Kun siellä soittaneet orkesterit pitivät taukoja, soitteli Benny nuorisotalon pianoa. Täältä hänet napattiin nuorena pop-bändiin ja pian olivat edessä kesäiset kiertueet ruotsalaisissa Folkparkeissa, joissa hän kohtasi myös Björnin, Fridan ja Agnethan. Abban ja musikaalien jälkeen Benny on taas juurillaan ja johtaa kansanmusiikkiorkesteria.
Tänään Benny Andersson on Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen ja hän on saanut professorin arvonimen, joten siis myös virallinen Ruotsi rakastaa häntä. Jospa Abban kohta seitsemänkymppiset jäsenet saataisiin vielä kerran laulamaan yhdessä Skansenin lavalla televisioitavassa yhteislauluillassa, olisi ruotsalaisten onnellisuus taattu vuosikymmeniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti