Teimme neljäkymmentä vuotta sitten häämatkan Suomenlahden eteläpuolelle Tallinnaan. Häämme osuivat pelkistyneisyyden aikaan, joten häämatkaamme voi pitää suureellisena järjestelynä, sillä normaalisti naimisiin mentiin ruokatunnilla ja häämatka tehtiin raitiovaunulla tai korkeintaan Suomenlinnan lautalla. Lieventävänä asianhaarana voi pitää sitä, että matka oli sen kesän ainoa lomamme.
Asuimme vastarakennetussa korkeassa Viru-hotellissa, jonka toisessa kerroksessa oli valuuttabaari. Lankoni oli siihen aikaan kovin innostunut sikareiden poltosta ja hän pyysi minua tuomaan kuubalaisia Tallinnasta, koska ne olivat edullisia Neuvostoliitossa. Illalla nautimme virvokkeita valuuttabaarissa ja päätin toteuttaa uutena sukulaismiehenä toiveen saman tien.
Selitin asiaani sekä suomeksi että alkeisvenäjälläni baarimestarille. Hän tiedusteli minulta määrää, mutta siitä emme olleet puhuneet langon kanssa yhtään mitään. Otin laatikollisen jotten ostaisi liian pientä määrää; en halunnut että minusta puhuttaisiin suvussa pihinä miehenä. En ymmärtänyt lainkaan että laatikollinen paksuja kuubalaisia sikareita ei ollut mikään pikkuostos Neuvostoliitossakaan, mutta en lähtenyt perumaan kauppaani. Valitettavasti ostokseni vei leijonanosan matkakassastamme.
Olimme sitten jokseenkin rahattomia loppumatkan, mutta se ei suuremmin haitannut, sillä Inturistin matkaan sisältyivät kaikki ateriat ja kiertomatkat. Vapaa-aikana kuljimme Tallinnan vihreissä puistoissa ja katselimme leikkiviä lapsia.
Vanhan kaupungin liikkeiden näyteikkunoissa oli surunauhoin varustetuissa kehyksissä vanhemman miehen kuvia. Mies oli meille tuntematon, mutta saimme selvillä että hän oli ollut suuri virolainen shakinpelaaja. Tämä tuntui meistä oudolta, sillä Suomessa ei muisteltu shakin mestaripelaajia kuten presidenttejä, marsalkka Mannerheimia ja säveltäjä Sibeliusta. Vasta myöhemmin meille on selvinnyt, että virolainen shakinpelaaja ja shakkikirjailija Paul Keres oli kuollut yllättäen Helsingissä häitämme edeltävänä päivänä.
Lanko sai Helsingissä sikarinsa ja meille jäi mukavia muistoja kesäisestä Tallinnasta. Meni pitkään ennen kuin matkustimme sinne seuraavan kerran. Lapsiperheellä oli niukasti rahaa, eikä Tallinna ja Neuvosto-Viro noussut lomakohteiden toivelistalla kärkeen. Mutta itsenäistymisen jälkeen matkoja on riittänyt: päiväristeilyjä, seminaarimatkoja, vierailu- ja luennointimatkoja, hotellilomia Tallinnassa sekä matkoja Viron muihin kaupunkeihin ja niiden kylpylöihin.
Olen saanut nyttemin kuitattua sähläilyni ja huomattavat ostokseni Virun valuuttabaarissa. Hankin sieltä viime talvena seminaarimatkalla edulliseen hintaan Työn sankarin punaisen passin. Sitä näyttämällä on oikeutettu ohittamaan muut jonoissa. Ystävällinen baarimestari kirjoitti passiini nimeni venäjäksi. Nykyinen kansainvälinen tilanne on kuitenkin sellainen, että en ole katsonut aiheelliseksi käyttää sitä aktiivisesti.
Neljässäkymmenessä vuodessa Tallinna on muuttunut perusteellisesti. Tällä viikolla istuimme Kalamajan sympaattisessa Boheem-kohvikissa, jossa nautimme italialaisia leikkeleitä ja juustoja sekä hyvää punaviiniä. Samalla katselimme nuorten naisten pukeutumista, jotta tietäisimme mikä on muodikasta juuri tänä syksynä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti