Sunnuntaiaamuna ennen seitsemää valmistellaan aamiaistarjoilua Finnairin lomalennolla Las Palmasiin. Istun käytäväpaikalla keski-ikäisen pariskunnan vieressä ja muu seurueemme käytävän toisella puolella. Vierustoverini tilaavat molemmille aamiaisjuomiksi Bacardin colalla ja purkin A-olutta. Finnairin aamiaispalvelujen tuottajan laatikot ovat menneet ilmeisesti sekaisin, sillä meille tarjoillaan jauhelihapihvi ja perunamuusia, vaikka kuulutuksen perusteella odotan munakasta. Mutta suomalainen syö aamiaiseksi vaikka kylmää maksalaatikkoa jos ruokajuomat ovat kohdallaan. Vierustoverini toistavat aina saman juomapyynnön kun kärry kulkee ohitsemme. Kostea ja reipashenkinen 1970-luku ei näytä kadonneen.
Las Palmasissa kaikki on toisin. Hotellimme sijaitsee vanhan kaupungin liepeillä ja huoneemme on erinomainen: tilava ja hyvin siivottu. Hotellissa asuu paljon 10-15-vuotiaita iloisia tennispelaajia ja heidän valmentajiaan Euroopan eri maista. Lisäksi näemme usein aulassa hotelliin saapuvia huoliteltuja lentoemäntiä ja komeita lentokapteeneita. Kaupunki on yllättävän suuri ja elävä.
Seurueeseemme kuuluu yksi tarhatyttö ja sen takia siirrymme aina aamuisin Playa de las Canterasin kolme kilometriä pitkälle ja upealle rannalle hiekkatöihin. Las Palmasin kuljetusjärjestelmä perustuu paljolti valkoisiin takseihin, kuten New Yorkissa keltaisiin tai Lontoossa mustiin. Kolmeen ja puoleen pekkaan työmatka hiekkatöihin on hinnaltaan varsin kohtuullinen, liikenteestä riippuen viisi tai kuusi euroa.
Kun yleistietoni Las Palmasista perustuvat Irwin Goodmanin lauluun ja lentokoneessa lukemaani Berlitzin pieneen oppaaseen, en rohkene esittää paljoakaan arvioita elämänmenosta. Jotain kuitenkin.
Jos olisin pieni lapsi tai kumarainen vanhus, valitsisin asuinpaikakseni Las Palmasin. Voisin lapsena kulkea kävelykatua kauniissa vaatteissa kaikkien rakastamana. Missään muualla kuin Kanarian saarten pääkaupungissa ei pienen lapsen vanhempi saa kahvilassa niin nopeasti naapurin käsilaukusta kosteuspyyhettä kun lapsen mekolle ja polville putoaa jäätelöä. Tai juokseva lapsi saa ympärilleen lohduttajia kompastuessaan alamäessä.
Hyvin, hyvin vanhat ihmiset kulkevat iltaisin kävelykadulla tyylikkäästi puettuina nuoren sukulaisen käsikynkässä tai istuvat pyörätuolissa. Ainakin minä haluaisin lähteä katsomaan uutta hattua myös silloin kun jalat eivät kanna enää kunnolla.
Pidän myös kovin paljon kanarialaisten ripeistä askelista. Kun tulee hitaiden ja kömpelöiden askeleiden maasta ja itse kulkee köpöjaloilla, on suuri ilo nähdä ehkä vain kymmenen vuotta itseään nuorempien tarjoilijaherrojen lennokasta menoa. Myös kunnallisen uimarannan puolijuoksua etenevien rantatuoleja ja -varjoja vuokraavien toimihenkilöiden työskentelyä ja asiakasverkostojen kehittämistä katselen kiinnostuksella ja arvostaen.
Ilman tarhatyttöä emme tietäisi mitään aidosta rantaturismista vaan olisimme kaavoittuneita kulttuurimatkailijoita, jotka katselevat elämää vain museoissa ja taidenäyttelyissä tai korkeintaan arvioivat rakennustyylejä katujen varrella. Lisäksi hänen kurinalainen työtapansa estää liian pitkät illalliset; aamulla on oltava valmiina töihin heti seitsemän jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti