Midgårdsvägenin maahanmuuttajalapset

Minusta tuli maahanmuuttaja vuonna 1954, kun perheemme muutti Tukholmaan. Muutimme sinne  isän työn takia. Isällä ei ollut pulaa työstä Suomessa emmekä myöskään tavoitelleet parempaa elintasoa. Itse asiassa isä oli sopinut palkasta niin ymmärtämättömästi, että meillä oli jatkuva rahapula Ruotsin-vuosina.

Isää oli kehotettu pappisuran alkuvaiheessa hankkimaan kokemuksia kotikaupungin Helsingin ulkopuolelta. Maalaispapin elämä tuntui mahdottomalta, ja siksi isä keksi hakea Tukholman suomalaisen seurakunnan papiksi. Aluksi asuimme hyvin epäkäytännöllisessä asunnossa Vanhassa kaupungissa, mutta pääsimme pian moderniin kerrostaloon Täbyn kirkonkylään. Sieltä oli tosin pitkä junamatka keskustaan ja suomalaiselle kirkolle.

Saimme siskon kanssa heti hyviä leikkitovereita pihalla. Paras kaverimme oli saman rapun ja kerrostasanteen Ilona. Leikimme myös Bjarnen ja Karinin kanssa pihalla, jonne oli tuotu hieno leikkipuu ja hiekkalaatikko lapsia varten. Kolmipyöräisellä sai ajaa rauhassa pihassa, sillä siellä oli vain Bjarnen isän Ifa, jota hän korjasi aina koko pitkän sunnuntain.

Opimme siskon kanssa pihalla nopeasti ruotsin kielen. Luulimme, että se on lasten kieli, sillä kodeissa puhuttiin muita kieliä. Ilonan vanhemmat olivat unkarilaisia, Bjarnen isä tanskalainen ja vain Karinin molemmat vanhemmat olivat ruotsalaisia. Koska pidimme ruotsia lasten kielenä, puhuimme sitä myös keskenämme siskon kanssa.

Ilonan mammasta ja Fritz-isästä tuli vähitellen vanhempieni hyviä ystäviä. Aluksi Fritz-isä oli luullut isääni tarjoilijaksi, koska hän oli töissä myös viikonloppuisin ja oli arvellut popliinitakin alla liehunutta papinpuvun mustaa helmaa tarjoilijan pitkäksi esiliinaksi. Fritz-isällä oli vaikeuksia löytää työtä Ruotsista, vaikka hän oli suorittanut maatalousalan yliopistotutkinnon Unkarissa. Häntä kiusasi myös, että Ilonan mamma joutui tekemään työtä myyjättärenä Tempossa. Ilonan vanhemmat olivat paenneet Unkarista, koska he eivät halunneet elää kommunistisessa maassa.

Fritz-isä pääsi lopulta kurssille ja hänestä tuli keinosiementäjä. Kun isäni kysyi kurssin annista, Fritz-isä kertoi, että olisi oikeastaan voinut olla sen opettaja.  Molempien perheiden elämä Täbyssä vakiintui vähitellen, tosin oma äitini toivoi pikaista muuttoa takaisin Helsinkiin. Häntä varoiteltiin kuitenkin paluumuutosta. Tukholmalainen hieno lastenlääkäri oli huudahtanut äidilleni: "Miten te voitte viedä tämän ihanan tytön täältä Suomeen!"
 
Jo syksyllä 1956 minusta tuli paluumuuttaja. Jotta minun ja siskoni ruotsin kieli olisi säilynyt, aloitimme Munkkiniemen ruotsinkielisessä leikkikoulussa ja sunnuntaisin pyhäkoulussa. Leikkikoulun täti piti riikinruotsalaisesta ääntämyksestäni ja sanoi muille lapsille: "Kuunnelkaa miten kauniisti Juha ääntää." Minulla oli sekä suomenkieliset pihakaverit että leikkikoulun ruotsinkieliset pojat. Kuusivuotissynttäreitteni osanottajista melkein kaikki olivat ruotsinkielisiä. Sain äidiltä juhlan kunniaksi lupalapun, jonka mukaan saan tulla yksin kotiin leikkikoulusta. Tulin sen johdosta niin isoksi pojaksi, että en enää seuraavana syksynä suostunut menemään leikkikouluun, koska siellä oli niin lapsellista.

Jäin vuodeksi pihalle ja unohdin ruotsin kielen. Minusta - entisestä kauniisti ääntävästä Tukholman pojasta - tuli täysin suomenkielinen. Kun matkustimme vierailulle Sandvikeniin, jonne Ilonan perhe oli muuttanut, nolotti että en enää osannut ruotsia kuin alkeellisesti. Olisin mielelläni puhunut varhaisteininä Ilonan kanssa, jolla oli kaunis kihara tumma tukka ja suuret silmät.

Hukkaan ei kuitenkaan elämäni maahanmuuttajana ja puoli-suomenruotsalainena mennyt. Minusta tuli jo varhaisina kouluvuosina kesägotlantilainen ja Toftagårdenin tiskaaja. Ja vähitellen pysyvä ruotsin kielen, Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden ystävä, ehkä myös niiden hyvä tuntija. Ilonasta tuli hammaslääkäri ja hän asuu tietääkseni edelleen Gävlen ja Sandvikenin alueella.  Yhteyttä emme ole pitäneet varhaisteinivuosien jälkeen, mutta luulen että katselemme samoja lapsuuskuvia Midgårdsvägen 22:n pihasta ja Täbyn uimarannalta, sillä vain Ilonan isällä oli kamera.