Vuonna 1968 Helsingin teininuorison elokuvakerhon hallitukseen tuli kolme uutta jäsentä: Risto, Jussi ja minä. Risto ja Jussi olivat jo pyörittäneet omaa pientä elokuvakerhoa koulussaan Tehtaanpuiston yhteiskoulussa ja he siirtyivät nyt isompiin ympyröihin. Minut pyysi mukaan vanhempi koulutoveri, lähinnä kai siksi että HETEK:n hallituksessa oli aina ollut Norssin poikia. Tuskin hallituspaikasta luopuva koulutoverini edes tiesi, että minusta oli kehittynyt 1960-luvun lopun Helsingin loistavassa elokuvatarjonnassa nuori elokuvaentusiasti.
Melko pian meistä kolmesta muodostui hallituksen ydinjoukko, joka pyöritti käytännössä HETEK:n toimintaa. Risto toimi rahastonhoitaja, Jussi toiminnanjohtajana ja minä puheenjohtajana. Lievää tehtävien mukaista työnjakoa meillä oli niin, että Jussilla oli paljon kuljetustehtäviä, koska hän omisti paloautonpunaisen pienen Neckarin. Risto hoiti rahat ja minä puhuin tarvittaessa näytäntöjen alussa. Meidän suuri yhteinen missiomme oli saada Helsingin teinit katsomaan hienoja ja kiinnostavia elokuvia ja kasvattaa heistä elokuvan ystäviä. Tämä oli jakamaton tehtävämme, josta olimme hyvin innostuneita.
Päivät kuluivat rattoisasti elokuvan parissa. Kokosimme, kirjoitimme ja monistimme tekstejä näytöksiin, raahasimme elokuvalaatikoita Bio Rexiin ja Bio Bostoniin, hoidimme näytösten järjestelyt sekä jaoimme jäsenkortit ja vastaanotimme jäsenmaksut koulujen asiamiesten kautta. Meillä oli pieni HETEK:n toimisto - oikeastaan kämppä - Vironkadulla. Ei ollut mitenkään hullumpaa olla jo nuorena miehenä oman toimiston avaimen haltija.
Tärkein ja mieluisin tehtävämme oli kuitenkin näytäntökauden ohjelman suunnittelu ja esitettävien elokuvien valinta. Tähän käytimme paljon aikaa ja myös kahvia, tupakkaa ja olutta kului. Prosessi oli oikeastaan käynnissä koko ajan ja me kolme virittyneinä miettimään valintoja.
Meistä kenestäkään ei tullut ammattimaista elokuvamiestä. Jussi tosin aloitti kamerataiteen opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa, mutta hänestä tuli antikvaarinen kirjakauppias. Risto opiskeli matematiikkaa ja päätyi vakuutusalalle. Hän perusti vakuutusalan IT-ratkaisuja tarjoavan firman, josta kasvoi vähitellen Suomen ja Baltian maiden suurin vakuutusalan IT-talo. Minusta tuli kyllä opetusministeriön virkamies, mutta hoidin koulutuspolitiikkaan liittyviä kysymyksiä, en kulttuuriasioita.
Joskus vuosituhannen vaihteessa aloimme taas tavata säännöllisemmin kun lapset olivat kasvaneet aikuisiksi eikä työelämä enää puristanut joka kohdasta. Järjestimme iloisia kesätapaamisia rouvien kanssa, mutta muuna aikana kokoontumisten syyt liittyivät enemmän tai vähemmän elokuvaan. Erään kesätapaamisen aikana me pojat kävimme kovaäänisesti läpi myöhään yöhön asti elokuvakerholiikkeen surkastumista, elokuvan liikealan tyhmyyttä ja ymmärtämättömyyttä tämän vauhdittajana jne. Aamulla eräs rouvista totesi lakonisesti poikien taas kerran muistelleen "Tali-Ihantalan taisteluja". Kun näin oli, päätimme perustaa HETEK:n perinneyhdistyksen.
Perinneyhdistyksen nimissä oli luontevaa järjestää yhteisiä leffakäyntejä ja opintomatkoja.Viimeinen suuri ponnistus oli HETEK:n perinneyhdistyksen järjestämä erikoisnäytös joulukuussa 2012. Paikalle saapui viitisenkymmentä HETEK:n aktiivia ja ystävää 1960-luvun lopulta ja 1970-luvun alkupuolelta. Etkot pidettiin Andorran Dubrovnik-salissa ja jatkot Corona-baarissa. Pääelokuvana esitettiin KAVA:ssa Orionissa Alain Resnaisin Sota on loppunut.
Ennen juhannusta Risto soitti ja kertoi yllättäen havaitusta peruuttamattomasta sairaudesta. Ehdimme molemmat, Jussi ja minä, käydä tapaamassa Ristoa Meilahdessa. Hän kuoli elokuussa Terhokodissa Helsingissä. Riston hautajaiset pidettiin eilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti