Ystäväni Risto ja Jussi H. järjestivät suurenmoisen yllätyksen ensimmäisen pienen kirjani julkkareissa 2000-luvun alussa. He olivat saaneet käsiinsä siihen asti vain ranskalaisissa tutkijapiireissä esitetyn kolmen minuutin mittaisen lyhytelokuvan, jonka tekijöistä ei ollut tietoa. Elokuvan esittely oli yhtä jännittävä, kiinnostava ja yllättävä kuin tämä 1960-luvun lopulla Helsingissä kuvattu pieni helmi. Koska uskon Joulupukkiin, uskoin myös HETEK-tovereideni tarinaan elokuvan taustasta. On helppoa eikä edes kiusallista myöntää, että lyhytelokuva jätti varjoonsa esikoisteokseni.
Jussi H. kertoi saamastaan kirjeestä, jonka mukaan lyhytelokuva oli saavuttanut kulttimaineen Ranskan tutkijapiireissä Cinema verite -tyylisuunnan puhdasverisenä edustajana. Kirjeen lähettänyt ohjelmistosuunnittelija Pirkko Kukkonen-Delacroix arvelee lyhytfilmin päätyneen Ranskaan materiaalin vaihdossa Helsingin taideteollisen korkeakoulun kanssa. Elokuvalle oli annettu nimi "Tyyliniekka" päähenkilön korostuneen elegantin habituksen johdosta.
Kirjeen mukana oli lähetetty Jean-Paul Resnais:n artikkeli lyhytelokuvasta. Risto oli tehnyt artikkelista raakakäännöksen, jonka hän luki julkkareissani. Artikkelissa Resnais kertoo, että kolmen minuutin mittainen elokuva on mullistanut hänen käsityksensä elokuvataiteen olemuksesta ja sen hyödyntämättömästä potentiaalista. Hän kertoo nähneensä elokuvan lukemattomia kertoja ja että siitä on muodostunut hänelle eräänlainen addiktio.
Elokuva edustaa tutkijoiden mukaan Cinema verite -koulukuntaa, jonka tavoitteena on esittää maailma sellaisenaan minimoiden elokuvan tekijöiden vaikutus lopputulokseen. "Tyyliniekassa" periaate on viety absoluuttiseen maksimiinsa: elokuvalla ei näytä olevan käsikirjoitusta eikä ohjaajaa ja kuvaus on toteutettu antamalla kameran ikään kuin itse löytää kohteensa. Tästä huolimatta tuloksena on eheä kokonaisuus, joka hämmästyttää viisaudellaan ja kauneudellaan. Tuntuu kuin totuuselokuvan metodi olisi tässä tuottanut tuloksen, jota teorian tasolla on aina toivottu, mutta joka on muilta jäänyt saavuttamatta.
"Tyyliniekan" ensiesitys Suomessa oli todellinen succès. Me Joulupukkiin uskovat saatoimme nauttia täysillä ihmeellisestä tarinasta ja syvällisestä lyhytelokuvasta. Kriittiset ja rationaaliset katsojat puolestaan näkivät elävää kuvaa 1960-luvun Helsingistä ja sen kaduilla liikkuvista nuorukaisista. Kaikille oli kuitenkin selvää, että tekijäryhmä oli hakenut vaikutteet työhönsä Pariisista.
Olin tänään Kampin metroasemalla kun Jussi H. soitti minulle. Hän kertoi löytäneensä entisen antikvaarisen kirjakauppansa jälkeen jääneistä laatikoista filmin, joka oli osoittautunut kaikki rajat rikkovaksi ja ensivaikutelman perusteella häikäiseväksi elokuvaksi. Hän pyysi minut mukaan selvittämään elokuvan taustaa, tekijöitä ja näyttelijöitä. En epäröinyt hetkeäkään lähteä mukaan projektiin, jolle hän oli jo hankkinut rahoituksen.
Luulen että syksyni on saanut uuden käänteen. "Tyyliniekka" on tuottanut minulle ja lähipiirini elokuvaentusiasteille niin paljon iloa, että Jussin ehdottamaan projektiin on syytä osallistua jos jälleen on löydettävissä elokuvataiteen uusi pieni ihme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti