Zatopekinpolku

                                     Kruunuvuorenlampi talvella.

Uudesta kotitalostamme on muutaman sadan metrin matka kallioiseen metsään, jonka keskellä on lumoava metsälampi, Kruunuvuorenlampi. Tunnelma lammen rannalla muistuttaa kesäisin satujen maailmaa. Lampea reunustaa Zatopekinpolku, joka on saanut nimensä suurjuoksija ja olympiasankari Emil Zatopekin mukaan.

Kun pyöräilimme lasten kanssa ensimmäisen kerran Kruunuvuoreen 1980-luvun alkupuolella, olivat vanhat puuhuvilat vielä pystyssä ja niissä vietettiin kesää. Mieleen jäivät kuitenkin erityisesti lampi ja hyvin korkeat mäet. Onneksi olimme nuoria ja jaksoimme polkea eteenpäin lapset tarakalla.

1900-luvun alkupuolella Kruunuvuoreen ja sen eteläpuolelle Haakoninlahdelle oli syntynyt herrasväen huvilayhteisö. Haakoninlahden huviloiden historia on lyhyt, sillä ne saivat väistyä jo 1920-luvulla öljysataman tieltä. Villa Kissingen isäntä, Helsinkiin asettunut saksalainen liikemies Albert Goldbeck-Löwe, myi öljy-yhtiölle osan ostamistaan alueen maista. Kruunuvuoressa huvilaelämä jatkui sen sijaan koko vuosisadan, vain kesänviettäjät vaihtuivat täysin kaksi kertaa ensimmäisten asukkaiden jälkeen.

Toisen maailmansodan päättymiseen asti Kruunuvuoren puuhuviloissa vietti kesiään herrasväki - monet olivat Helsingissä asuvia saksalaisia. Kun sota päättyi Saksan häviöön, kaikki Saksan rajojen ulkopuolella ollut saksalaisten omaisuus takavarikoitiin. Näin Kissingen huvila-alue siirtyi uudelle omistajalle, Neuvostoliitolle. 

SKP:n työntekijät perustivat Kissingen saaritoimikunnan, joka vuokrasi alueen ja huvilat Neuvostoliitolta heidän perheidensä ja sukulaistensa kesänviettoa varten. Kesät Kruunuvuoressa täyttyivät - niin kuin koko vuosisadan ajan - uimisesta lammessa ja meressä, veneilystä, kalastamisesta, kauppareissuista, seikkailuista metsässä ja kallioilla sekä nyt myös lentopallosta. Villa Kissingestä tehtiin kerhotalo ja vieraiden majoitustila. Kommunistiperheiden kesäparatiisi päättyi yhdeksän vuoden jälkeen kun liikemies Aarne J. Aarnio osti alueen vuonna 1955.

Puuhuviloihin muutti kommunistien jälkeen Aarnion Palkkiyhtymän työntekijöitä ja sotatovereita perheineen. Aarne J. Aarnion, josta tuli myöhemmin vuorineuvos, tarkoituksena ei ollut ylläpitää huvilayhteisöä, vaan rakentaa alueelle taloja. Jos hänen suunnitelmansa olisivat toteutuneet, olisi metsä kaadettu suurelta osin, lammen rantaan rakennettu matalia terassitaloja ja niiden sivuille ja taakse korkeita kerrostaloja. Aarnio ei monista yrityksistä huolimatta saanut koskaan rakennuslupaa kaupungilta. Ratkaisu oli huono vuorineuvoksen liiketoimien kannalta, mutta minulle ja muille kaupunkilaisille jäivät villi metsä, lumoava lampi ja jyrkät kalliot. Huvilat kuitenkin rappeutuivat ja tuhoutuivat lopulta kokonaan huollon puutteen vuoksi. Tällä hetkellä on jäljellä vain yksi hyvin huonokuntoinen huvila.

Kissingen saaritoimikunta kutsui Helsingin olympialaisten aikana vuonna 1952 Emil Zatopekin vierailemaan Kruunuvuoressa, jossa hän juoksi näytösluontoisesti ympäri lammen. Minulla on vanhempi ystävä, joka vietti kesiään 1940- ja 1950-luvuilla huvilayhteisössä. Hän on kertonut minulle nähneensä Zatopekin juoksun. Minulle metsälammen ympäristöstä näyttää tulevan vanhuuden kävelyretkien kohde. Niin taianomainen maisema on, että pelkään koetun ja kerrotun sekoittumista. Saatan hyvinkin aikanaan vanhainkodin kahvihuoneessa kertoa käyneeni aamu-uinneilla Kruunuvuorenlammessa ja nähneeni Zatopekin juoksevan sen ympäri.