Kattosauna

                             Talomme kattosauna 7. kerroksessa.

Minä olen ollut aina leuto ja innoton saunoja. Lapsuudenperheelläni ei ollut koskaan kesämökkiä järven tai meren rannalla, huvilasta puhumattakaan. Omat urbaanit lapseni eivät viihtyneet maalla, ja vasta heidän kasvettuaan aikuisiksi meillä oli vuokralla yli kaksikymmentä vuotta kaunis, mutta saunaton mummonmökki pellon laidalla ruotsinkielisellä Länsi-Uudellamaalla. En siis tiedä juuri mitään maalaissaunoista ja niiden rutiineista.

Snappertunan vuokramökillä peseydyimme kekseliäässä pihasuihkussa. Peseytyminen pihasuihkussa oli hauskaa lämpiminä ja aurinkoisina kesinä, mutta kylminä ja sateisina kesinä pesu oli suoritettava nopeasti, jos ei nyt suorastaan hampaat kalisten niin ainakin värjötellen. 

Minun saunojani ovat olleet helsinkiläisten kerrostalojen kellari- tai pohjakerrosten ahtaat ja koruttomat talosaunat. Kun isän johdolla marssimme Munkkivuoressa saunavuorollemme, odotin hyviä löylyjä enemmän makkaraa, jonka isä lämmitti makkarapussissa saunan kiukaalla. Pehmeä makkara ja kotona tarkasti jaettu limsa olivat lauantai-illan kohokohtia.

Kävin opiskeluaikoina Yrjönkadun uimahallissa ja uintireissuilla kuuntelin saunassa miesten juttuja. Melko usein joku heitti miehekkäästi ja reippaasti löylyä, ja minä poistuin vähin äänin. Vaikka nykyäänkin käyn vähintään kerran viikossa Vuosaaren uimahallissa, en ole oppinut höpöttelemään niitä näitä saunan lauteilla, annan edelleen muiden miesten puhua.

Kun kävin omien lasteni kanssa kerrostalomme saunassa, saunominen oli enemmän lasten peseytymisen organisointia kuin saunasta nautiskelua. Lauantai-illan levollisuus laskeutui vasta, kun limsa oli saatu jaettua ja koko perhe asettui katsomaan television viihdeohjelmia.

Kun muutimme 2000-luvulla lapsiperheen asunnosta pienempään, mutta uusien ihanteiden mukaisesti suunniteltuun asuntoon, siellä ei ollut enää talosaunaa, vaan oma sauna jokaisessa asunnossa. En olisi erityisesti sellaista halunnut, mutta ei siitä tietysti haittaakaan ollut. Ikävä kyllä saunasta muodostui vuosien mittaan ylimääräinen välivarasto, jonka käyttö saunana vaati järjestelyjä.

En jäänyt kaipaamaan asuntokohtaista saunaa muuttaessamme Kruunuvuorenrantaan. Kehitys oli taas kehittynyt: taloyhtiön sauna ei ollut enää ahdas ja valoton kellarisauna, vaan avara saunaosasto terasseineen talon katolla. Vaikka en vieläkään ole kunnon saunoja vaan peseytyjä, pidän avoimista näkymistä ja hyvälaatuisista tiloista. Mutta niin kuin ennenkin, minulle mieluisimpia ovat saunan jälkeiset ikiaikaiset rutiinit: Lauantain toivotut levyt, saunajuoma, jota ei tarvitse enää jakaa kenenkään kanssa, ja kaksikymmentä vaille kahdeksan alkava brittiläinen poliisisarja.